Lapsena halusin olla

Lapsena mä olin se tyttö, joka tahtoi maailmanmatkaajaksi, kun ei ollu ollut kotonaan oikein missään.

Sitten alle yksitoistavuotiaana mä aloin haluta kirjailijaksi aika hirveesti.

Se oli just sitä aikaa, mihin viittasin jo pari tekstiä sitten, eli sitä aikaa, kun Nalle Puhissa oli sana esipuhe, joka johti siihen, että yritin kirjottaa kasan esipuheita.

Nykyään ymmärrän, että esipuheet, jos niitä on pakko olla, kannattaa kirjottaa sen jälkeen, kun ensin on kirjottanut sen tarinan.

Sitten pääsee kirjottamaan siitä, mitä sillä tarinalla ajoikaan takaa.

Vanhemmiten on tullu muutamakin eri haaveammatti, joita olen kokeillut.

Radiojuontaja ja kirjastotäti on ääripäät, mutta niinhän se menee, en tiedä vieläkään, mitä tahdon.

Sit välillä tulee niitä ”Haluaisin olla levykaupassa töissä, tai omistaa sellaisen”-oloja, mikä lähti siitä yhdestä leffasta. (High Fidelity)

Tai sitten olis siistiä kirjottaa johonkin pienlehteen jotain Sue-lehden tyylisiä loistokkaita levyarvioita ja saada siitä rahaa.

Haluan myös joskus kirjoittaa sen lastenkirjan, vaikken oo aiheesta vielä varma.

Olisi ihan parasta kirjoittaa jotain, minkä takana voi seistä täysin ja laittaa siihen sitten nimensä.

En vaan tiedä, milloin saan aikaiseksi.

Joskus toivottavasti.

Ennen halusin antaa Michael Monroelle hänestä kirjottamani runokokoelman, mutta en tiiä, ne oli niin huonoja ja sydänverellä kirjotettua paatosta, ettei ehkä kannata.

En oo runoillu pitkään ikuisuuteen, kun ei oo aikaa tai aiheita, voishan sitä murusta kirjottaa, mutta ei oo runottanu hetkeen.

Nykyään kirjotan edelleen fanfictionia, harvoin, mutta yksi yö helmikuussa meni kokonaan siihen.

Parituksista en oo puhunu, tai puhumassa täällä, mutta sanon vaan, että ne on vaihtuneet.

Fanfictionista en tuu saamaan ikinä rahaa, mutta aion kirjottaa sitä siihen asti, kun se tuntuu hyvältä.

Tiiän kyllä, että hyvin harvat saa siitä rahaa, joten en halua saadakaan.

Kirjotan jotain muuta sitten rahansaantitarkoituksessa.

Tiesin jo yläasteella, että rahan saaminen ei oo mitenkään ainoa asia, mitä varten kannattaa mennä töihin, kannattaa myös pyrkiä sellaiseen ammattiin, jonka tekemisestä tykkää tulevaisuudessakin.

Nyt se vaan pitäis sitten löytää.