Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 30. huhtikuuta 2011

mMm= megaMonroemerkintä

MEGAISA MONROE-MERKINTÄ(eli fanitapaamisesta ja uudesta levystä ja sen kiertueen ekoista keikoista in that order)

HUOM HUOM!! SHEENA JA NANCIE/ NANCIE JA SHEENA, EN INHOA TEITÄ, KUNNIOITAN SEN SIJAAN TEIDÄN INTOA

OH MI GOD!
Tiedän, etten saisi enää tallentaa mitään mihkhään, MUTTA KUN..
Mulla pitää olla jotain mustaa valkosella, että hypoteettiset jälkipolvetkin tietää mitä tänään tapahtui

13.3.2011 Nosturi, Helsinki
Alotanpas ihann alusta.
Se on fiksuinta nyt.
Nimittäin maanantaina löysin sähköpostin, joka oli tullu edellisviikon torstaina.
Oikeesti toi on ihme, miksen huomannu sitä esim sunnuntaina.
No enniways, huomasin sen viikko sitten.
Siinä käskettiin ilmoittautua tänää olleeseen ensimmäiseen viralliseen Street Team-tapaamiseen Helsingin Nosturissa.
Sen tarkotuksena oli kehittää Teamille nimi ja logo.
Mun nimi-idea oli Team Smashing Amazing ja sit kirjottelin vaan sen pahvin täyteen kaikkea sekavaisaa.
Olin ennustanu et Nancie ja Sheena on siellä ja olihan ne.
Ja sitten kun kaikki oli piirtäneet ja tai kirjoittaneet valmiiksi, oli bänditapaaminen.
Siinä kun piirrettiin niin siel taustalla soi se vielä julkaisematon levy.
Joka kuulosti SUPERMAHTAVALTA tottakai.
Bänditapaamisessa Sheena, Nancie ja niiden lössi oli tietenki ekana.
Inhoon sitä että Nancie esittää.
No mä olin sit niitten jälkeen.
Soli mahtavaa.
Mike kysy mun nimeä taas, vaik kyl sen pitäis muistaa jo.
No sit se taas kirjotti siihen korttiin sen saman ku aina eli ”Moi Paula”.
Kysyin siltä siitä Rollaripaidasta, joka oli päällä et ”onks mulla muuten hieno paita”
Se sano et se on hieno ja vanhantyylinen.
Mähän tiedän että Mike on Stones-fani.
Sit oisin halunnu yhtärin Miksun kaa.
Mutten saanu :(.
Vaan jotain vielä siistimpää.
Nimittäin kuvan jossa on minä ja koko bändi <3.
Se on jo FBssä.
Oawww.
Nyt oikeasti on ihana, mahtava, upea ja sanoinkuvaamaton fiilis.
Ja nyt pitäisi jaksaa malttaa odottaa keskiviikkoa.
Jolloin levy ilmestyy kauppoihin ja mun postilaatikkoon.
Ihan kaikki ei ole olleet NIITTEN treeniksellä, Street Team-ihmiset oli tänään.
Ne veti meille minikeikan.
Ja se oli tietenkin mahtavaa.
Pöllin sieltä plektranki.
Shame on me, muttakun oli pakko.
Nancie ja Sheena tietenki opetti jonolaulun sanat Stevelle.
Ja se oli eka hirmuhauskaa, mut sit ne laulo sen sille muutamaan otteeseen.
Se on niitten inside-läppä ja niitä tapauksia, jotka menee äkkiä vanhaks,
Sit siellä treeniksellä Virpi(manageri) oli just terottanu, että siellä PITÄÄ OLLA KORVATULPAT, kun SAMI karjasee mikkiin.
:D.
Se oli Smashing Amazing.
KUULIN 78n ekaa kertaa ikinä livenä ja koska olin odotellu sitä, niin kun se tuli niin I went insane.
Sieltä siis sai ilmasiks semmosen(sori kun ylikäytän sanaa mahtava, muttakun.. oli mahtavaa :D) mahtavan kangaskassin, jossa on hieno painokuva bändiläisistä.
Ja siinä kassissa on MAHTAVA, SAAMARIN ISO juliste ja promokortteja ja tarroja.
Kun kaikki meni hakemaan kamansa sieltä Alakerrasta, nii sanoin sille, joka seiso siin ovella ”on se elämä hullua välillä”.
:D Hihii.
Se oli hauska kun Nancie tai Sheena, en erottanu kumpi, sanoo kun tajuaa, että siinä NE nyt on ”Jumalauta”.
Nancie käski Samin kirjottaa korttiinsa ”maailman rakkaimpia terveisiä”.
Heh.

:D.
Edelleen muistan ton fiiliksen.
Tähän väliin vois tulla tämmönen mun arvio Sensory Overdrivesta.

SENSORY OVERDRIVE(väliotsikko)
Tämä, jos mikään on vuoden albumi tänä Luojan vuonna 2011 ja oikeasti, mä olen yleensä varovainen noitten titteleiden kanssa.
Rakastan, rakastan, rakastan, rakastan koko levyä niin paljon.
Tässä vaiheessa on mahdoton sanoa lempibiisiä, koska nehän tottakai ovat kaikki niin erilaisia, mutta kuitenkin samalla osa isompaa kokonaisuutta.
Mutta voi helvetti.
On muuten timanttinen levy.
Superfly ja Gone babe Gone, on vain pari esimerkkiä levyn biisien suvereenista briljanttiudesta.
Monroehan on, niinku kaikki tietävät, maailman parhaita laulajia ja megavisuaalinen lavaesiintyjä.
Itseasiassa on Jännä, että pidän toisen vierailijan eli Lucinda Williamsin ja Michaelin vedosta niin paljon enemmän kuin Lemmyn ja Michaelin vedosta, viimeksimainittu tosin on korvamato.
Jos saan tästä näin pitkän tekstin aikaiseksi, ilman että edes kuuntelen sitä, niin uskon että kaikki räjähtää huomenna käsiin, kun arvioin levyn biisi kerrallaan niin hyvin kuin osaan.


TRICK OF THE WRIST
Alun kitarasta, joka ottaa heti luulot pois, saa ainakin yhden pisteen.
Energinen pala.
Ja elämänkerrallinen, sikäli että sanat kertoo Monroesta.
:D.
Tätä on kuultu ainakin yhdellä keikalla.
Tykkäilen.
Saksofoni soi entiseen malliin.
(8 outta 10 stars)

´78
Levyn ensimmäinen single.
Tämäkin alkaa ihanalla kitaralla.
Minun ja Kissan oma biisi.
Ihana biisi, koska tässä on ihan mahtava asenne.
Ja Hey-kohdat on parhautta.
ASENNE <3.
Tämäkin on sellainen biisi, että se vain paranee, mitä enemmän sitä kuuntelee.
Kitarat kuulostaa erittäin hyvältä.
(8 outta 10 stars).

GOT BLOOD?
Konekivääribiisi.
Michael laulaa Gingerin sanoja todella nopeasti.
Referenssinä voisi käyttää Shakedownia, jossa koko biisi on laulettu erittäin nopeasti.
Näillä on se ero, että tässä edes kertosäe on hieman hitaampi.
Erittäin hyvä biisi tämäkin, enkä malta odottaa, että kuulen tämän livenä.
(8 outta 10 stars).

SUPERPOWERED SUPERFLY
Huikaisevan nopean alun jälkeen tämä on erittäin tervetullutta vaihtelua.
”Community sleeps, though it needs no release.
It likes to disappear for a while”.
Erittäin hyvä biisi.
Ja asiaa.
Minä tykkään tosi paljon.
Tuosta, kun Monroe laulaa vähän hitaammin, tulee mieleen 20000-luvun alun Hanoi ja etenkin biisi No compromise , no regrets.
Ja <3 kitarat.
Ja tuo viimeisen kertosäkeen melkein Axl Rose-aaninen nostatus on erittäin loisto oivallus.
(10 outta 10 stars).

MODERN DAY MIRACLE
Onneksi kuuntelin silloin Keskiyön Ensisoiton kun tämä levy oli siinä, muuten en voisi kertoa teille sitä, minkä Monroe kertoi silloin koko maailmalle, eli että tämä biisi kertoo netistä ja muusta kaikesta, minkä pitäisi helpottaa elämää nykyajassa, mutta mikä ei välttämättä toimikaan ihan niin.
Biisissä itsessään ei ole mitään vikaa.
Alun kitaratkin on (vaihteeksi) kivat.
SOOLOTTELUA <3.
Tämä on erittäin hyvä kappale.
Näitä uuden levyn biisejä ei voi ainakaan pitkiksi sanoa.
(9 outta 10 stars)

BOMBS AWAY
Taas alkaa kivankuuloisella kitaralla.
Biisi on Gingerin käsialaa.
Ja kertoo, ainakin tulkintani mukaan Lähi-Idän jutuista.
Tai ainakin siitä, kun ei pääse jonnekin lomalle, koska jossain on käynyt jotakin.
Hyvä biisi tämäkin.
HUULIHARPUSTA PAKKO ANTAA pisteitä myös.
”Now that I am all dizzy, where was I” <3.
(9 outta 10 stars)

ALL YOU NEED
Albumin toinen neljästä hitaasta(tai vähintään hitaahkosta) biisistä.
Kitarat on ihanat.
Samoin se, että Michael laulaa ihan eri tavalla hitaat ja nopeat biisit ja Michaelin ns.”hidas” ääni on pehmeämpi.
Koska tykkään hitaista, rakastan tätä.
Ihana.
”What you got is all you need”.
AIVAN TOTTA.
Tämä on ihana.
(10 outta 10 stars)

LATER WONT WAIT
Tämä on jännä biisi.
Ei hidas, eikä nopea, mutta vähän molempia.
Tämä kertoo siitä, mitä Monroe inhoaa; ”myöhemmin”-ajattelusta.
Myönnän syyllistyväni siihen silloin tällöin.
Eli onkin ihme, että pidän tästä niin paljon.
Spacecowboy-osio.
<3.
Rakkaus.
(10 outta 10 stars)

GONE, BABY, GONE
Albumin toinen duetto ja minusta se parempi.
Hidas <3.
Ihana.
Lucinda Williams (googleta) laulaa taustoja.
Erittäin hyvä biisi.
Jollekin arvostelijalle tuli tästä Rolling Stones mieleen, ehkä en ole kuunnellut Stonesia tarpeeksi, kun en näe sitä.
Todella hyvä kappale, minkä taisin jo sanoakin.
Kertoo erosta, niinkuin varmaan ¾ maailman bluesbiiseistä.
(10 outta 10 stars)

CENTER OF YOUR HEART
Biisin nimi kuulostaa erittäin huonolta bluesilta.
Mutta itse biisi on jotain aivan muuta.
Samaa teemaa kuin Whatcha Wantissa, vaikkakin tämä on vähemmän vihainen biisi.
Tämäkin kertonee erosta.
Erittäin hieno biisi.
Tykkään.
(7 outta 10 stars)

DEBAUCHERY AS A FINE ART
Se levyn paskempi duetto.
Nimittäin tässä on Lemmy Fucking Kilmister.
”I know what my world is for, all for one and screw you all”.
Lemmyn perkele vähän muutti sanoja, no ei siinä sinänsä mitään, mutta kun nuo uudet jää päähän soimaan.
Onneksi Mike on saanut pitää laulu-johdon, koska eihän tätä kukaan kuuntelisi, jos tässä olisi pelkkä Lemmy.
Voinko olla ikävä ja antaa tälle vähiten pisteitä, koska Lemmy.
No ehkä.
(6 outta 10 stars)

ANOTHER NIGHT IN THE SUN
Se, mikä puuttui liveltä, on nyt tässä.
Ihan mahtava biisi, tietenkin.
Tämä soi päässäni jo tänä aamuna, vaikken tätä illalla kuunnellutkaan.
Ihan mahtava biisi.
(10 outta 10 stars).

YOU´RE NEXT
Toinen jo ennakkoon livenä kuultu biisi.
Erittäin hyvä valinta levyn päätösraidaksi.
Sinä oot seuraava.
Ja kitarointi on melkein jumalallista.
Samoin kuin huuliharput.
Pakkohan tällekin on täydet antaa.
(10 outta 10 stars).

Arvostan kovasti jos joku levyn kuunnellut kommentoi tuota arviota, ja saa kommentoida vaikka ei olisi kuunnellutkaan levyä.

Ja sitten muihin aiheisiin :)
Keikkahehkutusta tulossa.
Ja RUNSAASTI.

24.3.2011 LEVYKAUPPA X HELSINKI
X RULES.
Mä tulin tänne samaan aikaan Samin, Gingerin, Steven, Karlin ja niitten seurueen kanssa ENKÄ EES MEINANNU SEOTA.
Oli jotai siisteintä ja ne veti mulle, Marisalle ja Sheenalle soundcheckin.
Siistimäisyyttä.
Ei oo sana, tiedän.
Mutta.
Jotaiin niin hienoa.
Missasin sen toisen tänäisen menoni, koska en löytäny sitä paikkaa.
I wont let mother find out.
MARKUS KÄVI, omg.
Hienoo.
En saanu sitä jäämään.
Yritys hyvä 10.
No mehän pidetään hauskaa, vaik ilman Markusta, mut olis ollu helvetin kiva, jos ois jääny.
Aww.
Ihana.
SAIN SEN MINÄ JA MONROE-yhtärin, jota on tiedätkö lievästi sanoen ootettu.
Ja sit ku se sano ”tavataan taas” nii mä sanoin nopeesti siihen et ”Tavalla”.
Ja sit se viel toisti ”Tavataan Tavalla” ja se oli joku SÖPÖIN IKINÄ.
ENSINNÄKIN NEVER MIND ME SHOUTING NOW BUT ÄÄÄÄ.
Arvaas kenellä oli taas maailman paras päivä ikinä.
En tosin löytäny sitä fuckin Puentea, mutta muuten oli parasta/söpöintä ikinä.
Menin sinne sit vähä ennen kolmea.
Kyselin reittiä vähä kaikilta ja kellään ei ollu hajuakaan.
Mutta SITTEN KOKO MUU BÄNDI PAITSI MONROE OLI sattumoisin menossa samaan paikkaan ku mä.
Ja kun mä tajuan että SAMI ON TUOLLA, mulle tuli jotenki kylmä ja kuuma yhtäaikaa.
Ja sit mä vaan... tai en mä vaan, vaan mun alintajunta vaan käskee mun jatkaa kävelemistä, koska nekin on vaan ihmisiä.
Siinä kun ne on niissä liikennevaloissa yhtäaikaa mun kanssa, mä vaa katon Steveä.
Sit kun me päästään Äxään ja ne menee sinne sisälle, mä olin sillee ”artists go first”.
Sit hetki siitä mä menen kans sinne.
Ja OH WOW.
Sheena ja Marisa oli siellä jo.
Mä tietenki sanon Marisalle moi, koska Marisa ei ole pelottava superjonottaja niinkun Sheena ja etenkin Nancie.
Nancie ei ollut tuolla, eikä ollut Jan Fastkaan, tai se ei sanonu ainakaa moi mulle niinku oltiin puhuttu.
Sit ennen soundcheckiä, tai just hetken sen jälkeen Markus huomaa missä seison ja mä tunnistan sen.
Yritin sitten tietenki saada sen jäämään.
Ei kuitenkaan jääny.

”jäisit nyt”

”en”

”kuitenkin haluat”

”ehkä mut silti lähden”
Sweet.
Sit tuli soundcheck, jossa muu bändi paitsi Michael veti pari biisiä, mulle, Sheenalle ja Marisalle.
Kesken yhden biisin M tulee sinne ”fanittamaan” omaa yhtyettään.
Sit se menee lavalle.
Se oli ihana.
Sheena ja Marisa vaa istuu soundcheckin aikana, mä seison sen yhen hyllyn kohdalla.
Se oli ihana.
Sitten me eli Sheena, Marisa ja minä muodostetaan eturivi joku tunti ennen keikkaa ja sitten sinne vaan tulee koko ajan lisää M-henkistä porukkaa.
Yhtäkkiä koko kauppa on täynnä ”meitä”.
Tuossa vaiheessa aloin ihmetellä, että missä helvetissä se Jan on, kun se oli luvannut mulle, että tulisi.
Sitten kun kundit tuli lavalle mä huomaan, että seison suoraan Monroen edessä ja meinasin kuolla jo toisen kerran tänään.
Se tarkotti sitten sitä, että mun piti siirtyä kun halusin kuvata, koska muuten olis tullut hieman liian ”lähi”kuvia.
Michael oli ihana.
No toisaalta; Milloin Hän EI olisi <3.
Ne heitti meille semmosen semiakustisen setin.
Kaikki oli akustista paitsi Samin basso ja Michaelin laulu.
Ja niissä biiseissäkin otettiin ”vähän” vapauksia.
Ne vaa fiiwistteli.
Ja siin yhes vaihees mun edessä(eli mun ja Michaelin välissä) seiso munkin mielestä maailman söpöin pikkutyttö ja Michael sit tietenkin, tottakai sanoo sille ja siitä jotain siihen mikkiin.
Gingerillä oli, jostain syystä joku ihmeellinen pahvinen nuoli jossa luki isolla Jazz.
Ja sitten tuossa äsken mainitussa hetkessä se haluaa antaa sen sille tytölle.
Muttei sitten antanut.
Ja sitten Michael laittaa sen nuolen sillee, että ”now all you can see is ass”.
Mihin mä sanon ”massive ass”, koska se oli oikeasti niin iso.
”what, yeah I got class”.
Noin Monroe muka kuuli ton jutun.
Sitten siellä oli lisääkin niitä pikkulapsia, yks maailman sweetein pikkupoika, jonka paidassa luki Michael Monroe(tietty).
Sitten se poika huusi jossain vaiheessa ”power ranger”.
Ja Monroe oli oma sulonen ittensä ja laulo jonkun biisin, jonka sanoihin se ujutti ton.
IHANA KUN SE RAKASTAA LAPSIA.
<3.
Suhweet.
En tässä nyt voi sanoa settilistaa, kun se on sen verran kirjava, enkä mä ees tiennyt ihan kaikkia niistä.
Sitten setti loppu ja meni vartti, joka kyllä tuntui PAAALJON pitemmältä, siihen kun ihmiset alko saada nimmareita.
Sitä nimmarijonoa ei kyllä oltu pahemmin järkätty, mutta kyllä se suju sitten.
Se meni sitten niin päib että Karl oli siinä ekana.
Se kirjotti mun korttiin tietenki ”to Paula”.
Ja kun Monroe näki mun nimen se oli sillee ”hey hey hey Paula”, eli se laulo sen.
:) suhweet.
Tässä päivässä v.i.t.u.t.t.i vaan se ettei meidän tulostin toiminu aamulla, eli Monroe ei saanut vieläkään kokoelmaansa. :(
Kun kerroin Sheenalle ja Marisalle, että olin luvannu kuvata videon mun chileläiselle kaverille, sain huomata, että Sheena tietää Kissan ja sen siskon.
OnKO pieni maailma.
Michael oli eka vähän pihalla, kun kuvasin sitä videota ja sitten tottakai sain änkytyskohtauksen johtuen englannista, mutta loppujen lopuksi Kissa sai mitä tahtoi, Monroe sanoi sen oikean nimen.
:).
Sitten suuri osa ihmisistä vaan jäi sinne odottamaan niitä yhteiskuvia ja jono oli helevetin pitkä.
Mutta sitten lopulta kaikki sai yhteiskuvansa.
Sitten kun sain kaikki, kiittelin aika paljon.
”Kiitos, hei hei”

”ole hyvä, tavataan taas...”

”Tavalla”

”Tavataan Tavalla”

Ja siinä kun ooteltiin niitä yhtäreitä, huomasin että Viveka jutteli kauan Johannan kanssa, Johanna The Vaimon.
Oisin halunnu saada siitä salakuvan, mutta en kehdannu ottaa sitä.
Mut siis...
MINUN IDOLI SANOO MINULLE ”NÄHDÄÄN”, ja nyt en menny paniikkiin edes.
<3.
”Monroe on kovempi jätkä kun miljoona Villeä”, tai jotai tollasta sanoin Markukselle.
True dat.
Tää on kai vika viesti.
Enää ei ole ”pakko kertoa”mitään, kun nyt kaikki tuli sanottua.

26.3-27.3.2011 TAVASTIA HELSINKI
TEINI-KEIKKA 26.3.2011
TÄNÄÄN <3.
Tänään me tavataan Tavalla.
<3.
Loistavuutta.
Saarazzie tosin yritti parhaansa mukaan tappaa mun keikkafiiliksen.
Ja melkein onnistu.
Mutta sitten äsken katsoin videon nimeltä: ”ensimmäinen virallinen teh intro”, eli salaisen aseeni ihan kaikkeen, eli Monroen uuden bändin ensimmäisen Tavastian k18keikan intron ja se tuli takas.
<3.
TÄMÄ ON JOTAIN MEGAPARASTA.
Tää viikonloppu.
TÄNÄÄN ON 2 VILLIN SEKOPÄISTÄ KEIKKAA JA SITTEN VIELÄ KAIKEN HUIPUKSI SUNNUNTAINA PPP, ELI PELASTA PUNAINEN PALLO, ELI MICHAELIN JA GINGERIN IDEOIMA HYVÄNTEKEVÄISYYSKONSERTTI FOR JAPAN.
Tänään lähden sinne, joko yhdeltätoista, tai yhdeksitoista, riippuu vähän kaikesta, muunmuassa antaaks mutsi mun syödä mäkkärissä(jossa nyt fiksuna käyn ENNEN JONOA, enkä kahden keikan välissä like viimeksi) ja siitä kuinka nopeesti saan imuroitua.
Mutta nyt voisi yrittää jo saada unta.
MICHAEL, TÄNÄÄN NÄHÄÄN KULTSI.
<3.
Ensinnäkin en osaa päättää lesotanko Nancielle tänään sillä kadunylitys-jutulla, varmaan mainitsen sen kuitenkin, mikäli kehtaan tai uskallan ees puhua sen kanssa olleskaan.
Ja en voi uskoa, että SE KAHDESKYMMENESKUUDES MAALISKUUTA, jota on tullut odotettua ihan pieni ikuisuus, niin se on nyt sitten TÄNÄÄN <3.
Plus nyt soi päässä Monroen freestylaus.
Hii.
Ja taas en saa unta enne keikkaa.
Tänään on mahtavan kivaa ja jännää uskomattomuutta tiedossa vähän myöhemmin.
Laittasko kellon soimaan kuudelta, niinku aina ennen keikkoja, no katotaan.
Kello soi 06.30 ja aika varmasti taas säpsähdän soittoääntäni.
Joo, yhtään en lukenu vanhoja keikkahehkutuksia eilen illal.
:D.
Soittoäänestä puheenollen: sain vihdoinkin vaihdettua sen, se ei oo enää Moottoritien intro, nyt se on siitä Novan haastiksesta se pätkä missä Michael lukee sään.
En tiedä mikä mua vaivaa, mutta se on ihan halvatun seksikkään kuulosta, kun se tekee niin.
Mut nyt oikeesti, öitä.
Se, että heräsin ekan kerran vasta nyt, on hyvä merkki.
En tosin nouse ihan vielä.
Enkä myöskään 6.30.
Herään silloin, koska teen aina niin ennen keikkoja.
Sekunti ennen herätyskelloa näin unta, että olin Facessa ja Mike tai Johanna laitto mulle chatissa jotain ”nyt nukkumaan”.
:D.
Tekisi oikeasti mieli mennä nyt koneelle, etten vaan nukahtaisi uudestaan, tai silleen.
Ja tottakai halusin, että ensimmäinen virallinen teh intro on tän päivän eka video, joten katoin sen keskiyöllä.
:D.
Helvetti kun väsyttäisi, mutta kyllä hieman alle 7 tuntia unta riittää.
Tänään on oikeasti Tavastia niin liekeissä.
<3.
Hii.
Nyt halaissin kattellaliveklippejä, mutta kun en halua koneelle, kun sitten saattasin epähuomiossa jäädä sinne.
Ja nousen kai puolen tunnin päästä.
Voi damnittinen.
Vitsi kun RRAKASTIN sitä videota, missä ollaan Monroeiden rokkipesässä ja sitten sillä samaisella viikolla PÄÄSIN PAIKAN PÄÄLLE.
Which was supergreat.
<3.
Tänään on taas Tavastiat, tavallaan ympyrä sulkeutuu, koska Tavastialla 2.4.2010 löysin Monroefaniuteni uudestaan.
Eli Michaelin ja mun yhteinen taipale ei loppunut Hanoi Rocksin lopettamiseen.
Oikeesti mua tottakai jännittää.
Mua jännittää kyllä aina ennen keikkoja.
”Sää on poutaista ja suuressa osassa maata selkeää”.
Wrrau.
Ihana toi eilen nauhotettu klippi.
Sanoo se muutakin, mutta noin se alkaa.
<3.
Tässä nyt todistui se, mitä oon aina sanonut eli että Monroe voisi lukea vaikkapuhelinluetteloa ja mä tykkäisin.
Nimittäin toi sää on suunnilleen sama.
:).
MIKÄHÄN SAATANA TON MUTSINPERKELEEN ONGELMA ON.
She wines about my 4 hours.
Idiootti.
Ja iskä ei muka luota että onnistun imuroimaan tässä aamulla.
Ihme idiootteja.
Helvetti.
No jonotan silti.
Haistakoon kukkasen kaikki.
Okei.
Kyl mä ymmärrän miks äiti on nii helvetin huolissaa, että onnistuu lähes aina kusee mun aikataulut mut silti VITUTTAA.
Halusin olla siellä ysiltä, se tyrmäs, yritin lähtee yhdekstoista, se tahto et syön kotona, nyt kello on kohta puol 1 ja mä venaan bussia saatana, että KIITOS TAINA HANNELE LAAKSOHARJU vaan niin vitusti tästäkin taas.
Keksin tossa uuden sanan.
Se on kjurpo.
Känninen juntti-urpo.
Ja Conte-akka on kyllä pahin mahdollinen kjurpo ikinä.
Jos nään sen siellä tokalla keikalla, niin ei hyvä heilu.
Luuleeko se, että koska se "rakastaa" Steveä, niin sillä on jotenkin "OIKEUS" olla eturivissä.
Haistakoon wünderbaumin, mä sentään jonoilen päästäkseni eturiviin, eli MINÄ kuulun eturiviin, hän ei.
Taas sain itteni kiihdyksiin siitä idiootista.
Nyt oon jo metrossa.
KOHTA NÄHDÄÄN, KULTAPIENI <3.
Jihuu.
Karl on vähän megasweet, seison täs mis ny yleensä seison, nii muut saa haleja jne, nii kun se menee mun ohi, se koskee mun hartiaa ja sanoo "hey".
<3.
Ja äske Nancie ja Sheena tuli SAMIN kaa takas.
<3.
Superia.
Tääl ei edes ole mikään kylmä, verraten siihen ku seisoin kaks tuntia tääl Pellessä.
Sillon oli -20.
Steve.
<3.
Ja ihmiset oli ketun sekasin. :)
Ja mä olin kaikille sillee "no menkää" ja ne meni halii sitä ja ottaa sen ka kuvia sun muuta.
No mä nään sen sit kuitenki keikalla.
:D.
JANI SANO MOI <3 JA KÄTTELI, ja jutteli kaikkien kanssa.
Joel ja Nancie on niin tuleva pari.
:D.
<3.
AWWW MIKÄ KEIKKA <3.
Se oli jotain söpöintä MILLOINKAAN, KUN MONROE LAULAA SAMMYLLE I WANNA BE LOVED BY YOUTA.
En voinu mitään sille että huusin... enemmän kun onnellisena, keskelle omaa videotani "SAATANA".
Ja uudet biisit on helkkarin hyviä livenä.
Keikka oli ihana ollakseen teinikeikka.
Olin ihan melkei eturivissä, kuitenkin sillee, ettei M koskenu mua.
:( .
Tällä kertaa sain Miken parveke-freestylauksen nauhalle.
Ja SE PUSSAS JOTAIN FANIA, AWW.
Oli joku megasweet.
Nancie huus "SAMI, .... MEILLE", kuulosti siltä et "SAMI, SHEIKKAA MEILLE", tai sit "SAMI, STRIPPAA MEILLE".
:D
Ahaww.
Nyt tarvin jostain 2,50 nopeesti ja voin mennä takasin.
K18-KEIKKA 26.3.2011
SANOINKO JO ETTÄ VOI LUOJA MIKÄ ILTA.
Tokan keikan hehkuttelua siis, jos jäi vähänkään epäselväksi.
Eka se kiusaa mua, eikä meinaa koskeakaan muhn.
Sitten... tapahtuu se, millä saa ja PITÄÄ LESOTTAA, eli se heittää pyyhkeen, sinisen pyyhkeen yleisöön.
Joku k-pää tarraa kiinni omasta päästään pyyhettä ja mä tarraan HELVETIN LUJAA HAMPAILLA kiinni omastani.
Ja sitä tilannetta jatkuu semmoi aika, mikä tuntu viideltä minalta, kunnes se siel toisessa päässä tajuaa, että mä en vittu luovuta.
Eli sain Monroen pyyhkeen.
<3.
Kun minun ihanani tekee sen, mistä jokainen täysijärkinen sen tuntee eli stagedaivaa, se on ensin taas siellä parvekkeella, nyt se vetää pätkiä muunmuassa Riders on the stormista ja I was made for loving yousta, sitten se on kohta toisessa päässä, kun mä ja mä, joka seison just sillain hyvin siinä IHAN SEN LAVAN SIINÄ REUNASSA MISSÄ MICHAEL ENIMMÄKSEEN OLI, niin se mikin piuha jotenki jänskästi sotkeentuu mun ympärille kans.
Siinä vaiheessa, kun Monroe tulee takaspäin, se on ihan mahtavan megaihana, se varmistaa et olen kunnossa.
Kattoo mua silmiin, hymyilee hampaat näkyvissä ja koskee mun hartiaa, niinku Karl teinarijonossa.
Olin keikan jälkeen ihan sillee "Lyhyesti ja ytimekkäästi WAU".
Settilista oli melkeen sama molemmilla keikoilla, paitsi että se veti tuolla myöhemmällä keikalla kans Kick out the jamsin, jota en tunnistanu, kun en oo kuunnellu sitä levyä millä se on vähään aikaan, kun on toi uus vitun ihana levy ulkona, eli tunnistin sen jossain tyyliin keskivaiheilla biisiä, mutten sitten laulanu mukana, kun en osaa sanoja täydellisesti.
Roikuin sen farkuissakin taas, MITENKÄ NIIN PITKÄSTÄ AIKAA.
Sitten se heitti ittensä "nukkumaa" siihen lavan reunalle vähäks aikaa, MITEN NIIN IHAN VITUN AWW NÄKY, MÄ MEINASIN SULAA.
Ja eihän keikka oo täydellinen jos me ei kosketa toisiamme, eli siis koskin sitä JA SE MUA <3.
Paras defenssi ei ole leijonanraivolla paikkansa suojeleminen, vaan täysi väliinpitämättömyys.
Elikäs, rivien välistä on luettavissa, että Conte-kana yritti taas tuppautua mun seuraan.
Mä en sanonut sille YHTIKÄS MITÄÄN, joten se sai todeta etten leiki sen kanssa ja jätti rauhaan.
Kun kuulin sen äänen ja kysymyksen Contesta, tahdoin vaan ampua sen ja itseni.
Mut sit se jutteli niitten kanssa joitten kaa mä olin jonottanu.
Tänään uudestaan.
<3.
Otin intron nauhalle molemmilta keikoilta, koska haluun vertailla kummassa kiljutaan enemmän :D.
Ja introsta puheenollen: se oli muuttunu vähän, siinä vaiheessa, missä yleensä tulee ne palkit, tuli nyt semmonen vitun hieno MICHAEL MONROE-screeni, jossa toi lukee ja siinä on se silmäkin.
Ihanaihanaihana.
<3.
Oli joku onnenpotku, että ehdin vielä kaiken huipuksi vikaan bussiin ja metroon.
Niinkun ajattelin, mulla oli "onnen ilta".
Saa nähdä miten kestän ton tänäisenkin keikan, tai miten ÄÄNI kestää, tarkotin.
Tokan keikan pari videoo on vähän lyhyitä, kun Miksu näytti vaihteeksi moneen otteeseen "lupaavalta".
Mutta onneksi lopulta sain mitä halusin JA PYYHKEENKIN.
Jee.
Ja ... vitun Dead, Jail, Rock´n´roll, se taas huudatti tota ja nyt on sit valmiiks kipeä kurkku.
Sitä on mahtava karjua kyl.
Ja samoin DYSFUNCTIONAL, siis saamarin perse, voiko olla enemmän musta kertova biisi, mitä.
Kuitenkin unohdin viel jotain.
PELASTA PUNAINEN PALLO- HYVÄNTEKEVÄISYYSKONSERTTI TAVASTIA HELSINKI 27.3.2011
Awww.
Oliks ees mahtavaa taas.
No OLI <3.
Eturivi.
Tuol esiinty vaikka jos keitä.
Eka oli Tuomari Nurmio, veti 3 biisiä, samaten kaikki paitsi Monroe, joka veti 11.
Juontaja oli kuuma Ile Uusivuori, koska se on mun FBkaveri, otin siitä kaks kuvaa.
Äiti oli ENKELI.
HOMMAS MULLE MONROEN VANHAN HUULIHARPUN.
<3.
Sen lisäks hommasin kiertuepaidan, semmoi saman mikä oli Monroella lauantain keikoilla.
Eli todella tuli autettua Japania.
Esiintyjäjärjestys: Tuomari Nurmio, Ismo Alanko, Von Hertzen Brothers, Paleface, Jenni Vartiainen ja MINUN MIES MICHAEL MONROE.
Tuomari Nurmio oli yllättävän hyvä, Ismo ei vetäny hittiparaatia, mikä oli kyllä helkkarin hyvä, mutta tarkotti sitä etten osannu sanoja, Von Hertzenit oli hyviä kans, Paleface oli JÄRKYTTÄVÄN HYVÄ, mies vetää AKKARIN KANSSA KANTAAOTTAVAA RÄPPIÄ, pakko sanoa ARVOSTAN, Jenni veti hittiparaatin ja MICHAEL RÄJÄYTTI KOKO VITUN PAIKAN.
<3.
Se OLI PARAS KOKO ILTANA, IHAN VARMASTI.
En kuollu ees siihen, että Conte-lehmäkin oli siellä, VALITETTAVASTI.
Nyt se ei ees sanonu terve, eli oli oppinu eiliseltä, etten ois vastannukaan.
Monroen settilista oli sama kun eilisilläkin keikoilla, mutta kyllä se niinkin toimi, nyt osas sitten TAKUUVARMASTI sanat.
Se ei koskenu mua, enkä mä sitä, mut siinä, kun se on siinä eturivin eessä niin se KATTO MUA IHANASTI SILMIIN.
(sori, tiedän että toi kuulosti iikfanaattiselta pikkutytöltä, mut pohjimmiltaan siitä tässä kaikessa on kyse.)
Muut esiintyjät oli vaisua paskaa, ehkä sitä Palefacea lukuunottamatta, mutta MONROE RÄJÄYTTI ILLAN NS."KÄYNTIIN".
Se on kamera"narttu", nimittäin siinä ihan mun vieressä on se iso lähetyskamera, niin se tulee siihen silleen "moi", mutta en mä valita.
:D <3.
SMEXXY.
Sitten se oli joku maaJILMAN ihanin, kun se ottaa sen södeimmän ilmeensä IKINÄ ja on siinä mun reunassa eturiviä, niin kauan, että saan sen södeilystä kuvan.
Siis aww.
JA DYSFUNCTIONAL, siis woi luoja, se on ihana.
Sanoin tän jo lauantain hehkutuksessa, mutta se NIIIN kertoo musta.
<3.
Oon ihan onnellinen just nyt.
Lauantain keikoilla, kummankin jälkeen, halusin ostaa jotain, mutta päätin, että ostan tänään.
Ja nyt tuli sitten saatua.
<3.
Upeutta.
Ile, joka juonsi, kuten sanoin jo, oli ihana.
Siinä vaiheessa, kun se kutsuu lavalle sen jonkun vanhan japanilaisen tyypin, joka oli joku suurlähettiläs, joka sitten vaan selittää ja selittää, nii Ilelläkin selvästi oli tylsää.
ARVAA KUKA YLE AREENASSA <3 :D.
Joo, moi.
Kiva kun mua kuvattiin lähes kokoajan, kun mä vaan bailasin villisti.
Oli erittäin hyvä, kiva, ihanam mahtava, erinomainen ja super ilta ja keikka.
<3.
UPEUTTA.
Ihanaa.
Mä viel kyttäsin sen tänään sieltä Areenasta.
Ja oli suorastaan hienoa, kun MUA kuvataan, ku mä laulan Nothins Alrightia :D.
Kaikki oli erittäin hyvin.
Ja oon ihan fiilareissa edelleenkin.
Kissa kerto tän mulle ja sit piti kattoa se sieltä Areenasta.

SENSORY OVERDRIVE-FAIL
Albumi ilmestyi kuukausi 10 päivää sitten, enkä mä ole kertonu mitään siitä, saati niistä Tavan keikoista joista on tänään JO KUUKAUSI.
I am such a failure.
Tässä taitaa nyt olla tasan yksi vaihtoehto.
Megamerkintä Monroesta Juuri NYT, suoraan minun puhelimestani, kaikille innokkaille lukijoilleni.
Jos Monroe ei kiinnosta, ei tarvi tulla kommentoimaan "evvvk, se on vanha ruma luuska."
Jos taas olet täällä lukeaksesi Michaelista, tulit oikeaan paikkaan, ystäväni

Joka jaksaa kahlata koko tekstin tänne asti on ihana ihminen.
Tän kirjottamiseen meni KAUAN.
Mutta nyt se on valmis.
Yay for me.
:D.
Hyvää vappua mun lukijoille.
Cihau.

1 kommentti:

  1. Vau, voin vaan kuvitella sut tuolla Nosturissa. Siis kuka tahansa fani olisi tossa tilanteessa hulluna. Päästä noin intiimisti yhtyeen kanssa, päästä puhumaan, saada kuva. Vau, en osaa sanoa muuta. :)

    Kuulostaa muuten hyvältä levyltä, jos noista sun arvosteluista se pitäisi päätellä. Ja kuten itse sanoit, kaikki arvostelut eivät olleet niin hyviä kuin toiset, mutta toiset taas olivat ihania timantteja. Tykkään, että kirjoitit siitä, mistä biisit kertoo. "Kertoo erosta, niinkuin varmaan ¾ maailman bluesbiiseistä." Mahtava, :D.

    Ja Vau toi Steve.

    Tuntuu jotenkin kaiholta lukea noita keikkahehkutuksia, koska minäkin olin hetken aikaa osa sitä maailmaa, kun juostiin eri fanitapaamisissa, jonotettiin keikoille ja huudettiin. Se vain on niin MAHTAVAA! Ja sun keikkahehkutuksia on muutenkin ihana lukea, koska niistä saa hyvin kiinni se tunnelman, pystyy oikeasti näkemään, että mitä on käynyt ja kuinka olet sen kokenut. Mahto olla mahtavaa Tavastialla, todellinen onnen ilta.

    VastaaPoista