Koskaan
ei pitäisi luvata yhtään mitään.
No,
eihän viime merkinnästä ole kolmea kuukautta, ihan vielä, mutta
liian kauan on.
Koneella
on ärsyttävä tapa unohdella mun salasanoja, tätä kirjotan
Autismisäätiöllä, koska tein diilin, että se sopii.
Tänään
on keskiviikko, jos se nyt on tärkeä yksityiskohta.
Mutta
siis, asiaan, wiuf wauf.
Viime
merkinnässä kerroinkin, että olin lukemassa Liisaa Ihmemaassa
englanniksi.
Nyt
puhutaan siitä sitten.
Vaikka
kyseessä on lastenkirja, joka on kirjoitettu 1800-luvulla, se tuntuu
vieläkin ajankohtaiselta.
Opetukset,
kuten se, ettei kaikkien asioihin tarvitse puuttua, ovat edelleen
hyvin totta.
”Do
not lose your temper” said the caterpillar.
Mä
tykkäsin kyseisessä kirjassa siitäkin, että siinä on runoja ja
lauluja, koska Lewis Carrollhan siis oli myös hemmetin hyvä
runoilija.
Se
tuli yllätyksenä, että Liisan oli tarkoitus olla seitsemänvuotias
siinä yhdessä kohtaa, luulin, että vanhempi, siis siinä
Disney-piirretty-versiossakin se vaikutti vanhemmalta.
Lisäksi
se Uteliaat osterit-kohtaus, joka ahdisti mua epäreiluutensa takia
jo pienenä, onkin tietenkin runo, pitkä ja hyvä sellainen.
Kokoajan
tässä nyt palataan siihen, että Carroll oli runoilija, mutta siis
helvetti, loistava kirjoittaja hän ainakin oli.
Wikipedia
kertoi mulle, että Carroll keksi Scrabblen ensimmäisen version,
mikä on kyllä oikeasti helvetin hienoa. Lisäksi hän oli
matemaatikko, minkä huomaa, kun Through The Looking Glassissakin on
shakkikohtaus.
Koska
kyseessä olen mä, niin huomasin, että omistan hillittömän kasan
brittiläisten tyyppien kirjoja, joten tein siitä jonkun
lukuhaasteen tyyppisen.
Siihen
pinoon tuli Bowieta, Brandia ja lisää Carrollia, tällä kertaa
suomeksi.
Teen
edistymisestäni varmaan enemmänkin merkintöjä, tää on vaan
alku.
Bowie-kirja
on hyvin selkeästi fanipojan kirjottama, mikä todetaan jo alussa.
Lisää
myöhemmin, ellen sitten mä tai poikaystävä saa pelastettua mun
koneen.
Jos
saa, niin tää on luonnos, mutta on tää hyvä olemassa muutenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti