Minä musiikillisesti

Ensinnäkin täytyy sanoa, että tätä tekstiä oon vähän miettinyt aina välillä, osa teistä siellä ruudun toisella puolella tietää osan näistä jutuista, tullaan nyt kaikille yhteisesti kaapista.

Alle 12vuotiaana kuuntelin sitä, mitä nyt radiosta sattui tulemaan, muistan lämmöllä varsinkin joitain automatkoja Somerolle, kun vanhempien radiossa soi Nova.

(äiti vihasi Opuksen tätä biisiä)

Ensimmäinen keikka, jolla olin, oli jostain syystä Pikku Gn show jossain Itäkeskuksessa.

Pikku-Paula tykkäsi räpistäkin, Räjähdysvaara-levystä on hyvin lämpimiä muistoja. 

 

Itseasiassa muistan sen keikka-asian siksi, että mun piti mennä sinne jonkun ääliön kanssa, en muista meninkö, siitä oli vaan puhetta.

Biisi, jonka kaikki tietää (ehkä)

Ehkä Pikku Gn isoin biisi.

Koskettavaa.

Joo, se oli sitä aikaa, kun mulla ei ollu yhtään omaa levyä, ikinä.

Muistan mummin ostelleen välillä levyjä, muttei niitäkään liikaa ollut.

Sitten kun tuli Helmiä ja Sikoja-leffa, joka muuten iski myös, niin kuin palava pesismaila, en muista ostinko mä sen soundtrackin, vai mummo, mutta se oli mahtava.

Jos jatketaan tätä levylinjaa tässä, niin mun ensimmäinen itse ostama levy oli CMXn Aion.

En varmaan tienny mitään kyseisestä bändistä, muistaakseni, enkä hirveästi tiedä vieläkään.

Mutta yksi biisi nousi.

Owwow.

Mä olin kuulevinani tossa sitä taiteilijan tuskaa, jota itsekin koin, kirjoittelinhan runoja.

Okei, jos mulla ei ihmeemmin ollut levyjä, niin mitä mä sitten tein?

Kuulin musaa enimmäkseen radiosta ja musiikkikanavilta.

Ihan ysärillä oltiin siskon kanssa kahjona Spice Girlsiin ja Nylon Beatiin.

Voi nostalgia.

Varsinkin nykyään naurattaa toi video, ei siksi, että se olis kauhea, tai mitään, mutta se on vaan nähty liian monta kertaa.

Nää olis voinu linkata kaikki, mutta tästä mä pienenä tykkäsin ihan hirveesti.

Ja nyt kun alettiin puhua ysärinostalgiasta, niin ei voida unohtaa poikabändejä, joista se henkilökohtainen ykkönen oli Backstreet Boys.

Halloween-disko joskus vuonna nakkimakkara.

Loogisesti, mun ollessa ala-asteella vielä, Pikku G-ajan jälkeen tuli Anssi Kelan Nummela-levy, jota kaikki kuunteli.

Puistossa ja Nummela on edelleen hirveen loistavia kappaleita, varsinkin toi Nummela heittää mut takaisin Vuosaareen, jossa siis vielä tuolloin asuttiin.

Tosi harmi, ettei tästä löytynyt virallista videota.

Tässä oli pitkään mielestäni maailman hienoin huuliharppu, siis kuunnelkaa nyt sitä, tommonen herkän melankolinen. 

 Iskee johonkin todella syvälle.

En ikinä jotenkin päässy sisään Anssi Kelan hienouteen aikoinaan, mutta arvatkaapa vaan mikä tätä kirjoittaessa soi korvissa?

No Anssi Kela Nostalgia-listalta, siitähän tää tän tekstin idea osittain tavallaan kai lähtikin.

Tuli tässä mieleen, että näistäkin voisi koostaa jonkun sortin Spotify-listan, jos siellä joku haluaa syventyä näihin kappaleisiin tarinoineen omalla ajalla.

Sitten tultiin jo vuoteen 2003, jolloin telkkarit valtasi Suomen historian ensimmäinen Idols.

Mulla oli kaksi suosikkia, Antti Tuisku (josta oon puhunu täälläkin aivan varmasti jopa ihan liikaa) ja Christian Forss.

Skipatkaa suosiolla seuraava osa, jos ette jaksa, tai halua lukea tästä aiheesta.

Finalistien musavideo, jossa Tuiskukin.

No ei se englanti ole helppoa.

Siis juu, mä muistan olleeni ensin Christian Forss-fani ja sitten Antin.

Muistan nyt enemmän sen, miten menin muruiksi, kun kuulin, että Tuisku on tipahtanut.

  

Se ei loppunut siihen.

Mä olin Antti-fani, kävin kaikilla ilmaisilla Helsingin keikoilla, joita oli melko vähän kyllä.

Sitten kun meinasin jo kyllästyä, sain kaverin, joka oli Antti-fani, mahdollisimman suurin kirjaimin.

Vähän vanhempaa Anttia.

Siihen aikaan yks mun lempibiiseistä oli Antin Viilto, yritän löytää sen videon.

Ei videota tässäkään.

Niin kuin on tullu jo sanottua ja varmaan myös jotain voi päätellä siitä, että teen tai haluan edelleen tehdä videoita Tuiskusta, toisin sanoen Antti maistuu toisinaan edelleen.

En Kommentoi-levyn parhaita biisejä.

Se paras.

Se kappale, jonka myötä Tuiskun linja muuttui.

Bile-Anttia.

Vähän herkempää taas.

Olen tällä hetkellä melko koukussa tähän biisiin.

Joo, eiköhän siinä ollu tarpeeksi Tuiskua vähäksi aikaa.

Nykyään kuuntelen ihan kaikkea sekaisin.

Sillä Spotify-listalla joka soi tän tekstin alla ja antoi tähän idean, on kaikenlaista, Disney-musaa ja kaikkea mitä oon jo maininnut.

Jos nyt mennään takaisin levylinjalle, niin jossain vaiheessa mä, niin kuin moni siihen aikaan, kajahdin Tokio Hoteliin.

Vanhaa kunnon THta.

Ja seuraava oli Zimmer 483lta mun yksi lempikappale.

En edes tiedä monestiko kuuntelin tätä aikoinaan.

Muistan vieläkin sen, kun ensin PITI olla Tokio Hotelin keikka, mutta sitten Bill Kaulitzilla oli joku systeemi kurkussa.

Lopulta sitten näin THn hitosti myöhemmin.

Pitää kyllä myöntää, että Tokio Hotel oli mun syy opiskella aikoinaan saksaa lukiossa ja vaikka se oli kuinka vitun ernua tahansa, niin mä tein sen.

Nyky-Tokio Hotel on eri asia, flirttaa liikaa enkun kanssa.

 

En kerro tässä siitä, että miten löysin HRn ja MMn, oon kertonut sen tarinan niin monesti, mutta todetaan tänne, että se kokoelmalevy ilmestyy 9.6.2017, eli kuukauden päästä.

Voisin sittenkin kertoa.

Hypätkää seuraavan pätkän yli, jos ette halua lukea tästä taas, tai jos olette lukeneet tätä blogia vähänkin kauemmin.

Eli kesällä 2007 Hanoi Rocksin Fashion oli aivan kaikkialla.

Mä kuuntelin vielä sillon Ylexää, mutta se soi välillä sielläkin.

Se oli siis samaa aikaa, kuin telkkarissa oli just pyörinyt sen vuoden Idols, josta nousi ainakin nämä seuraavat seitsemän nimeä. Rest in peace Mia Permanto.

Hauskaa oli se, että sain myöhemmin tietää, sattumalta, että tuossakin videossa vilahtava Kristian Meurman oli Michaelin ja Andyn tuttu jotain kautta.

Kuitenkin siis, Ari Koivunen lauloi itsensä Idols-voittajaksi muun muassa seuraavalla kappaleella joka on hieno tulkinta.

Muistan muuten äänestäneeni Aria mummin puhelimella kaksi kertaa ja kiljuneeni sen hereille, kun Ari voitti.

Tämä liittyy Hanoi Rocksin löytämiseen miten, joku siellä kysyy?

Noh, ei mitenkään, mutta hauska sattuma.

Eli tapahtumat johti siihen, että 5.9.2007 mä sain Michaelilta, Andylta ja koko bändiltä nimmarit, kun taustalla soi tämä mahtavuus.

Itseasiassa tämä making of on hirveän viihdyttävä.

Se sitten johti siihen, että Fashion oli mun lempibiisi tosi kauan.

En tiedä onko se Hanoin paras biisi, mutta on se hemmetin loistava.

Ja juu, en oo varma kerroinko tänne ikinä mun tatuoinnin 

tarinaa, mutta siinä on yksi rivi tästä kappaleesta,tälleen ex-runoilijana lämmittää, kun levy on omistettu katurunoilijalle ja kertoo hänestä.

 

”Might mean nothing much to you, but its everything to me”

Tosi totta.

Tässä on kuvakin siitä, toi otettiin muutama vuosi sitten.

Mutta niin, voisi linkata tähän muutaman biisin Hanoin 2000-luvun tuotannosta, sitten kasaria ja siihen päälle 

Monroen soolotuotannon muutaman helmen.

Hyvin muistorikas kappale. Laitoin yhteen aikaan aina tän soimaan, jos kerkesin koneelle ensimmäisenä. Kaikkia otti päähän.

En tiedä miksi tossa on kuva, jossa on Monroen uuden bändin jäsen. Tosi kaunis viisu. Hitaat biisit on rakkautta.

Vähän punkimpaa Hanoita. En aikanaan edes tiennyt, että tästä oli musavideo. Tosi hieno tämäkin on.

Oon siteerannut tätä biisiä muutamissa yhteyksissä. Hiton hieno.

Michaelin elämänasenne ja munkin osittain.

Kappale, joka on paitsi hidas ja ihana, myös sellainen, josta näin kerran unta. (yritän näillä todistaa, että hitaatkin biisit on todella hyviä)

Lisää helmiä Street Poetrylta.

Sitten mennään siihen luvattuun kasari-Hanoi Rocksiin, tuntuu, ettei voi puhua Hanoi Rocksista, ellei puhu siitä, että niiden kaupallisesti menestynein biisi on kuulemma coveri, eli tämä.

 

Mun on pakko linkata vielä pari hidasta.

Puudeli.

Rest in peace Razzle.

Monroella on liikaa hyviä biisejä tähän linkattavaksi, mutta sitten, kun se kokoelma ilmestyy, eli alle kuukauden päästä, kannattaa ottaa se haltuun.

Ja melko varmasti, jos itteeni yhtään tunnen, tuun räjähtämään sitä ennen ja kirjottamaan siitä tänne kaikkea sekavaa.

 

Niin kuin useasti oon sanonut, kuuntelen muutakin, kuin Hanoi Rocksia ja Michael Monroen erinäisiä kirjavia bändejä.

Esimerkiksi muistan, kun ihastuin hulluna The 69 eyesiin, kun rumpalinsa Jussi ”69” Vuori tuli hyvinkin verbaalisesti julki Hanoi Rocksin fanina.

Ensimmäinen biisi, jonka kuulin Helsingin vampyyreilta oli tämä mahtavuus.

Joskus mulla oli sanonta, että mun pyhä kolminaisuus, eli superupeiden bändien kolmio koostuu Michael Monroesta, The 69 Eyesistä ja Reckless Lovesta.

Ja Reckless Loveltakin voisin linkata tähän mitä tahansa, mutta tyydytään maksimissaan pariin seuraavaan.

(biisejä tuli sitten kolme)

 

Tykkään siitä, että vaikutteet myönnetään suoraan.

¨

 

Kesäinen biisi, kun sääkin on nyt aika lähellä tätä.

Tosi hyvä biisi.

Reckless Lovessa arvostan sitä, ettei Olli Herman vaikuta oikeesti olevan ikinä pahalla tuulella, eikä aina tarvitsekaan tehdä lauluja kuolemanvakavista aiheista.

Niitä voi tehdä kesästä, naisten perseistä ja yleisestä hauskanpitämisestä.

Viimeistä edellisenä naistenpäivänä mun päässä naksahti ja loin Spotifyhin naisartisteista koostuvan listan, jonka nimeksi laitoin Vahvoja naisia, saatana, kun se oli kuvaavin.

Mira Luoti on julkaissut uuden biisin hiljattain, samoin Paula Vesala, joka esiintyy nykyään sukunimellään.

Mira Luoti on ihana ja kuningatar, kerroinkohan mä tänne siitä, kun näin hänet Tavastialla ja tykästyin lujaa, se oli vuosi sitten kesäkuussa.

Luodin ja Vesalan lisäksi listalla on myös Katy Perry ja Lily Allen, muun muassa.

Yksi Allenin parhaista.

Lily Allen ja Katy Perry ovat molemmat kauniita ja brittiläisiä nimenomaan vahvoja naisia.

Katy Perryn voin kyllä myöntää, tosiaan löysin kun Russell ja Katy-kuvio oli jo loppunu ja mä halusin tietää Katynkin näkökulman asiaan, no, sitten Katy julkaisi siitä levyn.

En sano, että Russell olis mitenkään täydellinen ihminen, ei kukaan oo, oikeesti, mutten halunnu ensin uskoa, että se ois jättäny Katya, tai varsinkaan tekstarilla.

Melko selvä viittaus Russell Brandiin.

En nyt mene kenenkään puolelle tässä asiassa, varsinkin kun se ei kuulu mulle yhtään, mutta oli Russell ja Katy kyllä kaunis pariskunta.

Sitten kaksikko Vesala ja Luoti, jotka siis olivat PMMP, mutta toimii nykyään soolona molemmat, tykkään molemmista.

En löytäny Vesalan Muitaki Ihmisii-biisiä mistään, mutta pysyäksemme kesätunnelmassa seuraavassa jopa mainitaan heinäkuu ja kesäloma, mun kesäloma on yleensä heinäkuu.

Mira Luoti on mun mielestä melko täydellinen nainen, Suomen Nina Hagen tuli joskus mieleen, mutta vähän vähemmän punk.

En löytäny Miran Meikkaavaa Messiastakaan mistään, mutta tiedän, että se on Spotifyssa, mutta linkkaan sitten edellisen sinkun.

Synkkää.

Mutta joo, oliskohan tää nyt ”valmis”?

Nähdään siis ensi viikolla.

MOI.