Tiesittekö että voi luoja (keikkamerkintä les part 1)

joo tuota.
Lauantai oli ihan oikeasti... niin suurta parhautta, että oon ollu tässä nyt pari päivää keikkojen jälkeen niin sanaton ja onnellinen, ettei tästäkään tule mitään juuri nyt, mutta mä vannon.. vannon, että lähiaikoina teen.
ja haista sinä.. joka kirjoitit mulle Formissa, että mun blogi on sieltä ja täältä sun mielestä, haista sinä idiootti paska..
menis kohta nukkumaan..
Mutta siis joo..
Tavastian keikoista tulossa juttua lähiaikoina, mutta sitä ennen tulee VIHDOIN ne Andy& Dave-jutut.
Terveisiä Nancielle ja Sheenalle, koska tiedän, että ne lukee tän sit joskus.

the look back

Sori, mä tiedän mitä te ajattelette.

"MiTÄ ei VIELÄKÄÄN keikkatekstiä"

Ei niin, koska tuli muuta mieleen.

Nimittäin tänään on kolme vuotta siitä kun mä tulen kotiin ihan nomaalisti, avaan telkkarin, katon nopeesti tekstikanavan läi ja sitten..

MAAILMA PYSÄHTYY nimittäin etusivulla luki:

121

Hanoi Rocks lopettaa toimintansa.

Mä olin sillee "EI OO TOTTA" ja sit en halunnu uskoa sitä, mut luin sen ja sitte vaan itken loppuillan.
Koska siitä oli tullu mun elämäntapa.
Sit olin maaassa 2 kuukautta ja lukiokin meni miten hyvänsä.

Mut toisaalta..
Jos Hanoi ei olis lakannu olemasta niin Miksu ei olis saanu Sammya takas.

SORI, oli pakko heittää toi tohon.
Mut sit ens kerralla tosiaan tulee se Keikka-kirjotus.
Tervemoigerbiili.

viimeinen päivä 19vuotiaana

Joo.
Anteeksi etten oo laittanu sitä keikkahehkuttelu-merkintää viel, mutta ku oon kipeenä nyt enkä jaksa keskittyä.
Halusin kirjottaa vähän ajatuksiani vanhenemisesta ja elämästäni so far.
Joo.
Ei vanheneminen oo koskaan kivaa, mut siihen vaan on totuttava kun sille ei mahda mitään.
Ja sis kuten kaikki jotka mut niinku ns"oikeesti" tuntee on huomannu, mä oon tosi randomi tyyppi, innostun hirveen nopeesti uusista jutuista.
Mua kiusattiin ala-asteelta yläasteelle ja kymppiluokallaki vähän, sen jälkeen kukaan ei oo sillee pahemmin kiusannu mua mistään.
se on vaikuttanu muhun niin, että uskallan avautua vaan harvalle ja en oo hiveen hyvä ihmisten kanssa.
oon parempi kirjottamaan juttuja kun sanomaan niitä.
mut en mä oo silti luovuttamassa mun suurimpien unelmien kanssa.
Niitä on radioon pääseminen ja joskus Jenkkeihin muuttaminen.
Mä oon jo ollu radiossa työharjottelussa(4 viikkoa) ja sitä ennen oli se mediakylpylä josta sieltäkin päästii radioon.
Eli oon nähny livenä mitä se on ja haluan sitä yhä.
ja se Jenkkeihin muuttaminen.. toivottavasti sekin joskus toteutuu.
Radiosta vielä sen verran, että mähän tosiaan tein Michael Monroesta shown sen synttäriviikolla ja se siis tuntu .. upeelta.
rakastin sitä, joka hetkeä siinä.
ensin se jännitti aiika paljon mutta sit se suju kun kirjotin itelleni kässärin, ja erittäin kivaa oli myös kun sen "settilistan" pysty päättämään itte ja sitte ne biisit soi siinä järjestyksessä kun halusin.


Oon oikeesti kiitollinen jokaiselle ihmiselle jota voin OIKEASTI kutsua ystäväkseni.
Laura, Saara, Sanna, Annu, Olivia, Kristiina, Meli, ootte mahtavia jokainen.

jotenkin on vähän haikeet fiilikset nyt just.

oli pakko tulla sanoo moi.
kirjotan seuraavaks sit sen keikka-merkinnän.

Kiitos 12 :)

jup.
tämmöi nopee.
kiitos kaikille kahdelletoista lukijalleni, toivottavasti löydätte täältä just sitä mitä ootte hakemassakin.
p.s:
Tuolla paistaa aurinko, jihuu.
voisin (en seuraavaan) mutta sitä seuraavaan blogimerkintään vähän kertoa miksi mun blogin nimi on se mikä se on.
nyt meen.
ja sunnuntaina kirjotan sitte sen keikkapostauksen.
mut, moi

tekstiä yön pimeydestä osa kolme(ainaki) eli nopea pikapäivitys tulevista kuvioista kirjoitettuna yön pimeydessä

Seuraava merkintä sitten on taas joidenkin teistä kaipailema keikkapostaus.

Aivan, huomasinpa juuri, että keikkaan on kaksi päivää ja.. siitä se idea sitten lähti.

lukijat saa taas lukea hullua faneilua suoraan keikalta ja jonosta sitä ennen.

Over and out, see you all soonish

olenko minä vain fani vai olenko minä jotain muutakin osa 1(Monroe)

Fanitus on yksi mun ikuisuus-aiheista, mutta nyt se on taas pinnalla koska eräällä ystävälläni paloi pinna mun fanittamiseen, vaikka se on itsekin fanityttö.

Mähän siis olen fanityttö, itseasiassa aika monen asian.

Päällimmäisenä niistä on se Monroe, on ollut jo yli neljä vuotta, ja niistä alkuajoista on puhuttu jo aika paljon liikaa kaikille.
Kukaan ei uskoisi, eikä tunnu muistavan miten paljon voi olla ikävä, tai miltä se tuntuu kun on luonut tyypeistä omanlaisia kuvitelmiaan ja sitten rakastunut niihin ja niihin tyyppeihin oikeasti.
Koska siis moni tietää ja vielä useamman olisi syytä tietää mitä ilmiö ja ihminen nimeltä Michael Monroe on livenä.
RÄJÄHTÄVÄÄ TIMANTTIA.
se on se sana joka siitä tulee mieleen.
Kuuntelin viimeksi tänään vahingossa niitä vanhoja liveklippejäni keikoilta.
Eturivistä filmatessa ne videot vaan särisee aika hitosti, mutta kuka valittaaa, en minä.
Mulla on ihan totta aika helkkarin ikävä sitä että mä näen sen taas livenä.
Se tapahtuu vasta marraskuussa, mutta onneksi tällä viikolla on Dave Lindholmin ja Andy McCoyn yhteiskeikka, jota on sitäkin odotettu aika kauan, koska se katkaisee tämän tuskaisan pitkän keikkatauon.
Vaikka tämähän ei vie Michael-ikävää pois, koska näin sen viimeksi heinäkuussa ja olen näkemässä sen seuraavaksi Marraskuussa niin tässä välissä ehtii taas tulla kahjoksi ikävästä, mikä ei ole kiva.

Ikävän huomaa siitä, ettei pysty ajattelemaan hirveästi asioita jotka EI liittyisi Monroeen, niistä unista, siitä että se tietenkin tulee kaikesta mieleen ja siitä, että yrittää saada Hanoi-Raamattua luettua loppuun ennen kuin Monroe-Raamattu tulee.

Tämä nyt meni Monroettamiseksi taas mutta..
stay tuned for something else later on today.

bye.

viideskymmenes merkintä (same shit, different day)

Tiedättekö mitä?
Elämä on aika jännä juttu.
niinku se, kun en nyt oo jutellu hirveesti kenenkään muun paitsi Olivian kanssa niin oon taas altistunu Tuisku-versumille, josta oon just päässy eroon, tai ... sanotaam mielummin, että josta oon pyrkiny eroon jo pari vuotta.
Olivia on ihna.
Mutta Monroe-versumissa on viihtyisää kans ja enemmän mun tyyppisiä ihmisiä kun Tuiskussa.
Oon nyt sitte taas menossa fanityttöämään uuteen paikkaan.
Se on On The Rocks.
Siellä on ensin tän kuun lopussa se Andy McCoy ja Dave Lindholm-keikka, josta oon jauhanu joka paikassa liikaa ja sitten joulukuun alussa siellä on Gingerin keikka sen uudella bändillä, sinne oon nyt menossa, koska GINGER on <3. Sen edellisen merkinnän se ensimmäinen linkki eli se POPin haastattelu, oli nähty tietysti ennenkin, mut siin ku kirjotin tota edellistä merkintää, kävi niin että pistin sen epähuomiossa pauselle just kun Sammy sanoo että "se pyys mua panee Lucindaa" ja sitten repesin, katsoin sen uudestaan ja sain selville miten se sen tarkotti. "Se pyys mua panee Lucindaa... (kolmen sekunnin tauko) guestlistille."' noin se sanoo. En qwertyuiopå^^âsdfghjklöä**<>zxcvbnm,.-_ enää jaksa odottaa marraskuun alkua oikeesti, koska sitten on taas niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin Jättimäiset bileet ettei mitään rajaa.

TAVASTIAN KEIKAT ON JOKU RAKKAUS.

Mun "luova kirjottaminen" ei etene ja se johtuu just siitä, kun täällä on netti, niin sit vaan pörrään netissä ja saan kaikki ihmiset inhoamaan itteäni.

mä haluaisin mun inspiraatiot takas, muttakun niitten kaikkien jatkot häipy kun mun edesmennyt kännykkä sitten totta kai kuoli.
Haluan kirjottaa.
Haluan keikalle.
Haluan miehen, tai naisen, mutta jonkun jota saa halia, jolle saa ja voi kertoa murheita, jonkun joka ei juokse karkuun mun typeryyksiä.

luin tossa tänään aiemmin mun tän blogin vanhempia tekstejä ja tajusin et mun keikkahehkutukset saattaa olla ainoita hyviä tekstejä, ainoita tekstejä, jotka ei jää lupauksen tasolle.
olen hyvä fanittamisessa ja jotenkin myös kirjottamisessa, tai ainakin fanittamisesta kirjottamisessa.

kiitos kaikki jotka jaksaa tätä lukea.

ootte.
ihania.