Arvioinnin mahdottomuudesta huolimatta

Michael Monroe- Horns and Halos. Kysymyksessä on levy, jota on odotettu viime keväästä asti. Levy, joka myi sitten neljässä päivässä kultaa. Levy, joka oli ensimmäisen viikkonsa albumilistan ykkösenä, mutta sitten hävisi Avenged Sevenfoldille, koska "Suomi on hevimaa". Ja tässä nyt yritetään kovasti arvostella tämä levy lipsahtamatta epäammattimaiseen hehkuttamiseen. Ennakkotunnelmat Kaksi sinkkua ja osan niistä ovelista teasereista kuultuani osaan odottaa vain äärettömän tymäkkää ja räjähtävää kokonaisuutta. Odotan oikeastaan hitikkäitä kerosäkeitä ja sanoituksellista iloittelua. Kysynpä vain, että missä on Eighteen Angelsin video? Olen odottanut tätä viime keväästä ja tiedän saavani vähintään sen, mitä odotan ja toivon myös yllättyväni positiivisesti. Radio Rockin ratkaisu sijoittaa ensisoitto päivää ennen, kuin levyä oikeasti saa kaupasta, ihmetyttää. Ensisoitot kun yleensä Rockilla on ajoitettu sille päivälle, kun levy on tulossa kauppoihin. Yleisarvio Levy potkii raja-aidat kumoon, löytyy reggaeviittauksia, punkmaisia piirteitä ja ´punkbluesia´ niinkuin Monroe tyyliä kutsuu. Levyllä on 11 kappaletta ja Special Editionilla 13, arvion alla on Special Edition, vaikka minulla toki on molemmat. Levy on ensimmäinen Monroen levy vähään aikaan, jolta löytyy nimikkobiisi. Conte ottaa Gingerin sanoittajan saappaat hienosti haltuun. Kappalekohtainen arvio TNT Diet Biisi alkaa tymäkällä kitaralla. Laulusoundi kuulostaa räkäiseltä, hyvällä tavalla. Punkvaikutteet kuuluu läpi. Biisi kestää vähän yli kaksi minuuttia. Ballad of the Lower East Side Levyn ensimmäinen sinkku, josta tehtiin hieno video. Biisi on kokonaan Conten käsialaa. Kumarrellaan vanhoille ajoille New Yorkisssa. Biisin kaava, että aloitetaan hitaahkosti ja sitten paahdetaan, kuin huomista ei olisi koskaan tulossakaan, toimii erinomaisesti. Rakastan. Kertosäkeistö on helppo oppia ulkoa. Biisi on ollut kesäkiertueella hieno avausralli. Tahti on hengästyttävä. Eighteen Angels Jälleen hienot kitarat aloittaa. Toinen sinkku. Alku kuulostaa vähän bluesilta. Biisi, jolle on ilmeisesti olemassa video, mutta se ei ole vielä internetissä. Tunnelmaltaan vähän samanlainen, kuin edellinen, hienolla tavalla. Saatiin se huuliharppukin kehiin. Hitaahko. Monroe ei halua siipiään vielä. Saturday night special Selvimmät punkvaikutteet tähän mennessä. Conten kappale taas. "Me and my fiendish friends"-kohta kuulostaa finnish friendsilta, mikä on tietysti ovelaa, koska Conten suomalaiset ystäväthän on Yaffa ja Monroe. Biisi toimii kuin junan vessa ja kestää kaksi minuuttia, taas. Stained glass heart Kuulostaa alustaan asti Lords of the New Churchin Russian Roulettelta. Yksi suosikeistani, tai ainakin tähän mennessä. Vähän hitaampi, kuin muutama edeltäjänsä. Monroen ´slovariääni´ pääsee oikeuksiinsa. Erittäin hyvä biisi. Haluan kuulla tämän livenä. Biisin tekijäkaksikko Conte ja Dregen pääsevät vauhtiin, kun kitarasoolot tulee kehiin. Horns and Halos Oli alunperin ensimmäisiä kappaleita tältä levyltä, joita Monroe-bändi livenä esitti. Taas nopea jo alussa. Sarvia ja sädekehiä. Biisi, josta on vaikea sanoa mitään. Etsikääs se Youtubesta. Hieno biisi. Child of the Revolution Toinen Conte-Dregen-kaksikon biisi, minkä huomaa jo alusta. Ei `Children of the revolution` vaan ´child of the Revolution´, Vallankumouksen lapsi. Taustalauluista löytyvät Christian Casagrande ja Steve Conten kuusivuotias poika Zia. Biisin sanat rimmaa hienosti. Mahtava biisi. Kapinoidaan kaikkea huonoa vastaan. Biisi, jonka tahtiin haluaa näyttää rockmerkkiä taksin ikkunasta ulkona jonottavalle massalle, tai vaihtoehtoisesti liittyä siihen ja pitää hauskaa, Soul Surrender Levyn se ´bluespunk´-biisi. Biisin alussa ollaan ihan selvästi jossain isolla klubilla ja sitten kun säkeistö alkaa ollaankin Jamaikalla. Tykkään vaihtelusta. Erittäin hieno idea. Half the way Hieno tapa näytää kuulijalle, että ´nyt ollaan puolivälissä, muru´. Diggaan kuin hullu puurosta siitä, että se alkaa saksofonilla. Kertosäkeistöstä tulee outoja mielleyhtymiä. Saksofonilla on loistavan iso rooli. Kitarat on ihanat. Biisin kanssa voisi tanssia koko yön. "Älä jätä mua puoliväliin" huutaa kuulija biisin mukana. Eikä biisi jätäkään. Ritual Toinen levyn selkeä slovari. Arvatkaa kaksi kertaa tykkäänkö? Todellakin tykkään. Alku on ainakin selkeä viittaus Hanoi Rocksiin, mutta kuka ei välillä menneisiinsä viittaisi? Kertosäe paahtaa viimeistä päivää. Conte-Monroe-Yaffa lukee tekijätiedoissa. Loistava. Hands are tied Kitaralevy, selvästi ainakin alkujensa perusteella. Saksofoni taas pinnalla. Tekisi mieli taas tanssia. Monroe ei tarvitse ´popperseja tai speediä`, se rokkaa sut kanveesiin ihan omalla energiallaan. Erittäin hyvä biisi. Normilevyn viimeinen biisi. Jättää kyllä kuulijan haluamaan lisää. Happy neverafter Eräs kaverini sanoi hyvin "Happy Neverafter on huumetta". Saan vision, jossa Monroe on lukittu jonnekin saarelle vihaamiensa tyyppien kanssa, sitten se laulaa tätä niille. Vihaista sellaisella tavalla, että sitä haluaa aina lisää. Don´t block the sun Conten käsialaa sanoiltaan. Ihana, että alku on taas hidas. Kun kuulin tän ekan kerran,masennuin siitä "My time has come"-rivistä, koska ei sitä halua, että Monroe mihinkään lähtee. Sanat puhuu siitä, että se lentää jonnekin tähdelle, niillä siivillä joita se ei halunnut Eighteen Angelsissa. Kuitenkin sitten myös "I aint done", et sä olekaan, enkä mäkään. Loppuarvio: Energiaa ja slovareita kivalla sekoituksella, joka toimii. Arvosanaksi yhdeksän tähteä. Tämän levyn arvioiminen oli mahdoton tehtävä. Haluan jo kiertueelle. Ja laittakaa ihmeessä se Eighteen Angelsin video nettiin.