Syksyä, syksystä ja uusia obsessioita uusista jutuista

No joo, en oikein tiiä. Lupasin viimeksi vissiin kirjottaa syyslomastani, mutta nyt siitä on jo ikuisuus, tai siltä tuntuu. Kaksi keikkaa ja yksi miitti oli loman pääsisältö. Ja nyt meinasin kirjottaa syksystäni yleisesti. Kävin tossa Lontoossa siskon kanssa elokuun lopussa ja se reissu oli helvetin mahtava. Lontoo oli ja on iso kaupunki täynnä kaikkea mahtavaa ja jos mä sanon, että siellä meni rahaa, se on vuosisadan vähättely. Elokuussa, vähän ennen ku koulu alko (muutamat teistä tietää tästä jo, ja kohta loputkin) mä löysin SEN leffan, sen leffan minkä olin halunnu nähdä jo liian kauan. tässä kansi Älkää kysykö mikä siinä oli hyvää, siinä oli nimenomaan hyvää kaikki, hahmot, hahmojen keskinäinen kemia, miljööt ja juoni. Ja heti, kun kuulin että se on myös kirja, halusin lukee sen. Nyt tähän mennessä oon lukenu niistä kaikki paitsi sen viimeisimmän suomeksi. Se kieli, se kuvailu, se maailma on niin upeita, ettei löydy sanoja. Oon ihan oikeesti Lestat-fanityttö, vaikka se saattaa jonkun mielestä olla vitun säälittävää. Pitää kirjottaa kyllä vielä siitäkin, että eräs bändi, joka tekee tästä pimeydestä vähän kestettävämpää, tekee levyä Ruotsissa as we speak ja oon "vähän" intona siitä. Sen kyseisen orkesterin keikkoja on tulossa ens kuussa kolme kahdessa päivässä, eli siis sitä odotellessa. Kyseiseen bändiin liittyen vielä tälläinenkin tuli vastaan. Ja oon taas vaihteeksi innoissani. Tätä pimeyttä kestää paremmin kuuntelemalla mahtavaa musiikkia ja sillä, että on jotain mitä odottaa. Tulipas raapustus. Hymyillään ja halataan kun tavataan.

Ulkopuolisuuden tunteesta

Mä pyydän jo etukäteen anteeks kaikilta, tästä tulee henkilökohtanen vuodatus. Mä luulin sillon kun siirryin kuuntelemaan rokkia, että rokkarit pitää yhtä, että rokkarit kuuntelee ja ymmärtää toisiaan. Mulla on kokoajan ulkopuolinen olo, lauantaina keikkajonossakin , ja mä en ihan lähde keikkajonoon olemaan yksin. Mä haluaisin, että mullakin olis samanlainen porukka kun esimerkiks Nanciella. Mä haluaisin pystyä kertomaan tässä blogissa kaikesta maan ja taivaan välillä. mulla on kuitenkin jo 25 lukijaa, ja musta tuntuu ettei tänne kannata alkaa teksteistä avautua, koska sitten olen "ongelmissa". Ja mulla ei ole omaa porukkaa, koska mä en uskalla puhua tuntemattomille, tai puolitutuillekaan ihmisille, kun oon niin kuolettavan ujo. Ja tän blogin nimi on Pilvien yläpuolella paistaa aina aurinko, joka tulee yhdestä Monroen haastattelussa sanomasta lauseesta. "Pimeys masentaa itsekutakin mutta olkaa iloisia, että olette elossa ja terveitä Pilvien yläpuolella paistaa aina aurinko". Toi on enemmän totta kun koskaan tässä kohta marraskuuksi muuttuvassa, pimenevässä illassa. Mulla on keikan jälkeismasennus ja vitullinen väsymys. kävin The 69 eyesin keikalla Nosturissa lauantaina ja rakastin joka hetkeä. jonottamisineen kaikkineen keikka oli helvetin hyvä. vaikka lämppäreitä yleensä haukutaan niin tuolla oli hiton hyvä lämppäri. ja sain, vihdoin viimein Jussin rumpukapulankin <3. Ilta oli ihan oikeesti pirun loistava. vituttaa vaan se, että hukkasin kamerani sillä samalla reissulla, eli kuvia ei ainakaan lähiaikoina tipu. Kerron seuraavssa postauksessa vähän enemmän tosta, just loppuneesta syyslomastani. Postaan tän, ettei joku luule että oon kadonnu.

Pelottaa

Tiedättekö ihmiset sen kamalan tunteen, kun on halunnut jotain pitkään, sitten kun asia alkaa lähestyä uhkaavasti, alkaa pelätä kaikkea siihen liittyen. Joo, olen halunnut tatuointia yli viisi vuotta, mutta nyt pelottaa kaikki, että "Mitä ihmiset ajattelee siitä sitten kun" Mulla on aika lauantaina ja oon paniikissa jo kaksi päivää etukäteen. Ja jos on kaverini Facebookissa,näkee siitä kuvan, sitten kun se paranee tarpeeksi. Muuten elämä hymyilee. Loin uuden blogin uudesta aiheesta ja oon aika liekeissä. ja TAVASTIA KUTSUU TAAS JOULUKUUSSA mikä on ihan mahtavaa. Ja tota öö, tiedän, että oon lupaillu vähän sata vuotta sitä keikkamerkintää, eikä sitä vieläkään näy, mutta huomenna kun pääsen aikaisin koulusta niin kirjotan sen ja laitan tänne.

MIKSI KAIKKI DISSAA RECKLESS LOVEA/ miksi mua hävettää myöntää kuuntelevani sitä

Joopas. Eli. Olin tässä eilen katsomassa kyseistä bändiä Nosturissa ja en melkein lähtenyt sinne koko keikalle. Keikka oli mun neljäs kyseiseltä bändiltä. Ja se, miksi en siitä tuolla kylillä huutele, on se, että tunnen niin paljon ihmisiä, joiden mielestä kyseessä oleva bändi on paska ja Olli vaikka mitä. Kuitenkin Reckless Love on osa mun pyhää kolminaisuutta ja mua sattuu, ihan joka kerta,kun joku haukkuu sitä. (Mun pyhä kolminaisuus: Michael Monroe, The 69 eyes ja Reckless Love) Olli ei ole mitään muuta, kun äärettömän helvetin seksikäs mies. Reckless Love saattaa ottaa vaikutteensa kasarista ja Michael Monroelta, mutta mä en näe sitä pahana asiana enää. Ja silti mä tiedän ja olen varma siitä, että mulla on kavereita (AINAKIN SIIS FACEBOOKISSA), jotka ei siitä pidä ja sen takia mä koen, että mun pitää olla hiljaa siitä. tiiän, että se on typerää, että mä en pysty olemaan kauaa kaapissa asian kanssa. Tiiän myös sen, etten osaa (vielä) kutsua itseäni niitten "faniksi". Tiiän myöskin sen, että pidän kuitenkin salaa Ollia aika ihanana. Sekavaa tekstiä, anteeks, mutta piti saada tää sydämeltä.

Mä olen se crazy bitch joka melkein pyörty Chrashdietin lopussa ja sitte seurasin Mötleyn keikan sen aidan "väärältä" puolelta, mutta VOIN SANOA SILTI OLLEEENI SIELLÄ ja se oli ihan upeutta. A.W.E.S.O.M.E M.A.N, eikun HELL YEAH

Otsikko kertoo enemmän kun tuhat sanaa. (hyvällä tuurilla otsikossa ON tuhat sanaa) Mä näin Mötley Crüen ja se oli .. dream come true-show niinku twiittasin NIKKI SIXXille. en usko, että se on ohi jo, ei se voi olla koska sitä odotettiin liiiiiiiiiiiiiiiiiiiian kauan. Crashdiet oli vitun mahtava, Hardcore Superstar jäi yksiä poltettuja shortseja huonommaksi, ja Mötley Crüe oli.. Mötley Crüe. hyvä bändi vaikka kuka mitä sanois. tälläiseen helmeen se keikka loppui En osaa nyt sanoa mitään muuta, tarkempia hölinöitä joskus myöhemmin. Voisin lupailla heinäkuun lopulle taas Megakeikkamerkintää.

Pitkän odotuksen jälkeen saadut mahtavat uutiset piristää päivää

Hyi en tykkää uudesta Bloggerista. mutta niin: Moi. eka postaus aikoihin, koska nyt on ihan oikeasti vaan.. Kaikki niin hyvin että pakko postata. Mulla on hieno kesä tulossa. Ensin seahdin, kun sain liput Mötley Crüe-keikalle. ja nyt se, mistä mä olen paineistellut koko kevään, eli (istukaa alas) MINÄ PÄÄSEN RUISROCKIIN. Vihdoinkin liput lompakossa. <3 lyhyt, mutta oon tosi onnellinen <3

Cain

Arvostan Yleareenaa ja elämä voittaa

Tää viikko on ollu vähän tunteiden vuoristorataa.

toisaalta on ollu aika angstista ja toisaalta tänään päätin, että selviydyn.

Mä oon jääny koukkuun kasvanu kiinni Emmerdaleen ja etenkin Cain Dingleen.

Mä oon kattonu sitä nyt tosi kauan ja maanantain jaksossa, missä se lähti mä vaan itkin.

Sit mä menin kattomaan juonipaljastuksista, että koska se palaa, ja se palaa kuun lopussa, mihin nyt kun miettii ei ole kauaakaan.

TÄNÄÄN olin muutenkin maassa, koska viimeisestä Hanoi Rocks-keikastani, eli viimeisestä kerrasta, kun ikinä näin Hanoi Rocksin on tänään kolme vuotta.

Siitä vois kirjottaa romaanin, mutta sanotaan se, mikä on jääny ikuisesti mieleen.

Michael itki siellä, niinkun kyllä mäkin.

se oli niin ....

mä en voi edes muistella sitä, without getting teary-eyed.

se oli, niinkun kaikki mihin sä olet koskaan uskonu olis hajonnu sun niskaan ja sä oisit voinu vaan katsella.

se oli riipaisevaa.

Hanoi Rocksista oli tullu mun elämä ja elämäntapa ja sitten se hajosi.

Ja valitettavasti siltä 11.4.2009-keikalta on jääny vaan muutama ihan PASKA video, kun se oli ehkä eka keikka missä mulla se kamera oli mukana.

Muistan sen, että siellä ensinnäkin sain luvan kanssa jonottaa aamusta asti, kun äiti huomasi miten tärkeetä se mulle oli.

Siellä oli, jos muistan oikeen, riipaiseva ja ihana tunnelma.

<3

Megakeikkahehkuttamismerkintää ei tule, koska ne viestit katos.

Elämä voittaa.

uskokaa itteenne ja unelmiinne.

And keep on ROCKING LIKE FUCK.

poukkoileva teksti, mutta tulipahan kirjotettua.
:D

Tavastiaveteraani tunnustaa

joo moi.
Ekaa kertaa eilen Tavastialla keskellä viikkoa ja tuloksena KARL ROCKFISTIN KAPULA.

maailman lyhyin merkintä, mutta lupaan sunnuntaina saada aikaiseksi sen helvetin keikkamerkinnän, se on puolivalmis ja on ollut tekeillä niin kauan, että ärsyttäishän se jos en laittais sitä tänne

Nopeaa päivitystä kipeenä

Elikä elikä, otin sitten tän päivän saikkua koska ääni on vieläki poissa lauantain takia.

ELI LUE:
KEIKAT OLI JUMALAUTA JOTAIN IHANAN MAHTAVAA.

Ja hei, se keikkahehkutus-merkintä on aloitettu, kirjotan sen loppuun ja laitan sen sitten tänne MAHDOLLISESTI jo tänään.

Älkää koskaan lähtekö keikalle ilman kameraa, voisi olla sneak peak mun lauantaista.
jaja..

nähtään taaas

jotain höttöä, joka johtuu siitä, että katson liikaa romanttisia komedioita

kjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjlö.

MÄKIN HALUAN JONKUN TÄYDELLISEN RINNALLENI.

miksi mun kaikki täydelliset on VARATTUJAA.

MIKSI.

haluun jonkun, joka rakastaa mua itsenäni, joka rakastuu muhun, koska en jaksa olla se, joka ihastuu, haluun, että joku ihastuu muhun.

saatana.

Pieni hämmennyspostaus

Vittu. piti se tämäkin päivä sitten nähdä.
Mä olen ERI MIELTÄ mun elämän mahdollisesti tärkeimmän ihmisen kanssa Mötley Crüesta.
Puolustin niitä sille varmaan puoli tuntia ja lopultakaan se ei tajunnut.

Mä en ole hirveän usein eri mieltä ihmisten kanssa, varsinkaan sellasten, jotka oikeasti merkitsee mulle niin paljon, kuin esim toi ihminen tekee.

Mulla on Nikki Sixxin puolesta paha fiilis siitä, että tämä kyseinen nainen kutsuu sitä ällöttäväksi, mut samalla, mulla on Hanoi Rocksin puolesta paha fiilis siitä, että oon kääntyny kelkkaani Mötleyn suuntaan.

Ja sitten, tajusinpa tässä tänään, että yhteen Reckless Loven keikkaan on 8 päivää, eli yhden toisen bändin keikkaan on vähän vähemmän.

hiihtoloma rocks.

Sekavuutta sekavuuksista, sori, oon sekasin

Ensin taas pyydän anteeksi, koska en oo vieläkään saanut kirjoitettua niistä keikoista.
NE.. OLI.. JOTAIN HIENOA..
Hei, mun lempibändi sai ANSAITUN KULTALEVYN.
Olin ehkä VÄHÄN fiiliksissä.
kirjotan siitä tosiaan oman tekstinsä, vaikka heti tänään, mutta nyt mulla on oikeestikin kaks asiaa.

Mua on viimeaikoina ärsyttäny melkoisesti, että melkein joka toinen ihminen, jonka blogia luen, on päättäny sitten haukkua Reckless Lovea ja Olli Hermania.
Mulla ei ole aiheesta mielipidettä, vielä, mutta oon menossa tarkistamaan niiden livekunnon, siellä, missä ei voi vetää huonoa keikkaa, eli Tavastialla.

Recklessin Tavastian keikat on just sopivasti mun hiihtolomaviikolla, joten en kuole vaikka jonottaisin.

ja sitte se toinen asia: se on ISO

Eilinen oli joku päätäräjäyttävän hieno päivä.

Pääsin kahdelta, menen Järvenpään Huiman isoon keskustaan (lol), hoidin itselleni kaksi hienoa juttua:

Stam1nan uusimman levyn(joka rokkaa aika helvetisti) ja MÖTLEY CRÜE-LIPUT, vihdoinkin, viimeinkin.

sitte menin kämpille kuuntelemaan Stam1naa ja tuntu vaan kokoajan enemmän että se on hyvä ostos.

Sitte samalla kävin hoitamassa vihdoinkin itelleni opiskelijakortin, huomasin yhden tuttuni jonokuvioista täällä, Järvenpään asemalla, täällä se hengasi, niinku tää olis suurkaupunki.

ja EDIT:
Hiihtoloma sure will rock.
Ajattelinpa korkata Arabian nuorisotalon 21.2.
<3
:)

Jeeps, mutta..
Keikkateksti meni sitte ens maanantaiks, mutta:
Stay tuned and stay cool.
Moi

NIKKI SIXX

NIKKI SIXX
NIKKI SIXX
NIKKI SIXX
NIKKI SIXX
NIKKI SIXX
NIKKI SIXX
NIKKI SIXX
NIKKI SIXX
NIKKI SIXX

Joo, moi, kaikki mut tuntevat, lienee huomanneet, että mulla on taas hillitön Mötley Crüe-kausi, se kausi, kun rakastan kirjottaa ton ylläolevan nimen joka paikkaan mahdollisimman isolla.
Ja luen Törkytehdasta ja samaistun kyseiseen herraan ja vähän myös Tommy Leehen.
elämä potkii taas päähän, mutta right now only thing that matters is Mötley Crüe and the Dirt and Nikki Sixx.
tässä ei ole mitään järkeä (milloin mussa olis), mutta julkasen tän että tiiätte etten oo kuollu.
turha tulla Formspringissä itkemään että "blogis on paska"
Koskaan en oo käskeny kenenkään tätä lukea, saa painua hevonkuuseen täältä jos ei kiinnosta.

Pelätkää parasta Toivokaa pahinta part 1

Moi, tosiaan sitä kaikkien toivomaa keikkapostausta.
Asia on nyt niin että ne niiden loka-marraskuun keikkojen hehkutukset oli siinä mun edellisessä kännyssä ja mun nykyinen känny lataa nyt.

mutta kerron siis kahdesta keikasta, eli niistä uudenvuoden keikoista.
30-31.12.2011

Olin siis molemmilla.

30.12 keikkaa odotin vähän pelonsekaisesti, koska mutsi lähti sinne mukaan, mikä tarkotti etten saanu jonottaa, mikä tarkotti, etten ollu eturivissä.
Arvasin sen kyllä ihan heti.
mutta sitten, kun vihdoin pääsin siihen "lähes" eturiviin, en halunnu hirveesti liikkua siitä.
Ihan mahtavaa oli se, että äiti sai mulle Philadelphia Dynamiten rumpukapulan.
voin kertoa että jos joku oli vaan 30.12 keikalla niin 31.12 keikka oli vieläkin parempi.
Keron lisää vaikka huomenna, silloin tulee kännykästä, ja ne on hulluja.