Joo, en tiiä miten niin kirjotin parisen kuukautta sitten viimeksi.
Aattelin kirjottaa nyt, ensinnäkin koska kohta ei taas ehdi, kun oon perheen kanssa matkoilla, minkä mun Facebook-kirjottelua seuraavat tiennee liiankin hyvin.
ja toisekseen kirjotan, koska bongasin viime merkinnän yhden ihanan blogin sivupalkista ja tulin iloiseks.(Kiitti Jenita menkää kaikki tänne)
Nyt huomasin että mulla oli kolme eri sekalaista fiilistelylistaa ja yhdistin ne.
Nyt kun ne on albumin mukaan järjestyksessä, niin nyt just soi taas pitkästä aikaa Liisa Ihmemaassa-piirretyn soundtrack, jota kuuntelin paljon, kun olin kirjastossa harjoittelussa.
Tää lista on itseasiassa kolme listaa, joista ensimmäinen luotiin 2017, eli joo.
Vaikkei tää lista nyt ole siinä järjestyksessä, missä mä joskus tein sen, silti tästäkin tulee työskentelyenergiaa.
Siis ensimmäinen versio tästä listasta oli nimeltään "Aamuista selviämiseen, mentaaliberocca"
toisen listan nimi oli "Biisit, joista tulee voi elämä-reaktio"
ja kolmonen oli ensin "Repeatnappi pohjassa" tai jotain vastaavaa
Nyt koko lista tottelee nimeä: Hyvää fiilistä aamuun ja iltapäivään eli aamulista, jonka voi jättää koko päiväksi soimaan
Saa mennä kuuntelemaan, jos kiinnostaa mitä kaikkea mä kuuntelen kirjoitellessani ja muutenkin.
Suosittelen kyllä tosi hemmetin lämpimästi Spotify Premiumia, koska itse en ainakaan jaksanut mainoksia, tai sitä, että se meni jatkuvasti sekoitukselle.
Lisää tähän pakollinen Monroe-bändin kuulumiset-osio
Joo, eli Makkosten pitkä hiljaiselo on katkeamassa, ensi vuonna.
Uusi albumi tulee huhtikuussa ja sitä ennen tullaan vielä taas jälleen Tavastialle kahdelle keikalle, ihan niinku ennen vanhaan <3
Onneks mulla on ollu tässä vähän muuta ajateltavaa, mutta välillä on kyllä meinannu seota, kun ei tienny yhtään mitään.
nyt tiedän, että uuden levyn nimi on One man gang, tai vastaavaa, kuulostaa ihan hyvältä.
Niin, mitä sulle kuuluu?
Mulle kuuluu ihan hyvää.
Olin kahdessa silmäleikkauksessa lyhyessä ja kolmas on tammikuussa.
Ensin oli kaihileikkaus, sitten irtos verkkokalvo, en edes tienny, että niin voi käydä.
Sitten niistä silmäleikkauksista tuli saikku, verkkokalvopaukusta kuukausi
Ja siten katkes työsopimus hetkeks, mutta täällä mä taas olen.
Ja tää järkyttävä pimeys on perinteiseen tyyliin meinannut saada mut kiinni jo pari kertaa, mutta yritän selviytyä.
Se matka mihin viittasin tuolla aiemmin, on siis semmonen että mennään äidin ja siskojen kanssa äidin ja iskän häämatkamaisemiin Sri Lankaan 10-24.12.2018 eli kuuden päivän päästä on herranjumala lähtö.
Kuultiin tästä ekan kerran joskus kesällä ja nyt tää tapahtuu.
Huuuu.
Semmosia.
Päivitän aina välillä varmaan edelleen, kun tulee asiaa.
Moiimoii.
tiistai 4. joulukuuta 2018
maanantai 10. syyskuuta 2018
Tsemppikirje itseltäni itselleni, jos vaikka joku muukin saa siitä voimaa
Sä et ole huono.
Kaikki ei vhaa sua, koska ajattelee enimmäkseen muita juttuja ja itseään.
Sä voit jäädä auton alle huomenna, mutta tuskin jäät.
Meneisyys meni jo.
Marraskuussa mennään.
Maanantaina pinkki is back.
Sä olet "Ihan ok", jos Jussilta kysytään.
Iskä rakasti sua.
Anna aikaa itsellesi.
Älä patoa tunteita
(Seuraavat kaksi lausetta on Haloo Helsinkiä)
"Avaa silmäsi ja hengitä
Vielä elossa oot!"
Ole rohkea pikku Nasu.
Sulla on oikeus myös huonoihin päiviin.
Vitutus ei tapa.
Sateenkin jälkeen tulee maailman kaunein auringonlasku.
(kirjoitettu viime viikolla)
Kaikki ei vhaa sua, koska ajattelee enimmäkseen muita juttuja ja itseään.
Sä voit jäädä auton alle huomenna, mutta tuskin jäät.
Meneisyys meni jo.
Marraskuussa mennään.
Maanantaina pinkki is back.
Sä olet "Ihan ok", jos Jussilta kysytään.
Iskä rakasti sua.
Anna aikaa itsellesi.
Älä patoa tunteita
(Seuraavat kaksi lausetta on Haloo Helsinkiä)
"Avaa silmäsi ja hengitä
Vielä elossa oot!"
Ole rohkea pikku Nasu.
Sulla on oikeus myös huonoihin päiviin.
Vitutus ei tapa.
Sateenkin jälkeen tulee maailman kaunein auringonlasku.
(kirjoitettu viime viikolla)
tiistai 19. kesäkuuta 2018
Kirja ja lukeminen
Mun kirja on sivulla 13, se on totuus, mutta sitten itse en oo lukenu hetkeen mitään.
Taas mulla on kaksi kirjaa repussa, mut se tuntuu jäätävältä teeskentelyltä, kun en kuitenkaan kerkeä lukemaan.
Se toinen on semmonen Syitä olla onnellinen-listauskirja ja se toinen on Joe Perryn elämänkerta, jota luin paljon kun hommasin sen Hämeenlinnasta, mut sitten se jäi vähän kesken, enkä muista missä kohtaa.
Oon kärsiny lukujumista siitä asti, kun luin edelliset repussa olleet kirjat.
Musta tuntuu, että oon huono, kun en lue ja oon hidas kirjottamaan.
Haluaisin vain lukea jotain söpöä ja kevyttä tähän väliin, mutta ei mun kirjahyllyssä taida olla mitään sellaista.
Mun kannattaa varmaan taas järjestää kirjahylly(tai hyllyt, kun niitä on nykyään kaks) järkevästi ja sitten tehdä siitä video, koska ehkä se kiinnostais tiettyjä ihmisiä netissä, mutta ei oo ollu aikaa.
Kohta on toisaalta loma, eli ehkä mä ehdin.
Ainakin mä voisin tänään jatkaa ton onnellisuuskirjan tavaamista, että saan sen valmiiksikin joskus.
Mun omassa kirjassa ollaan jännässä vaiheessa, kun päästiin takas avaruuteen.
Kaikki on kyselly multa, että montako sivua siinä tulee olemaan, mut en mä oo vielä niin pitkälle suunnitellu, ainakin 15, mut en tiiä, kaikki on vielä erittäinkin kesken.
Mä oon HYVIN huono suunnittelemaan mitään ja oikeesti, kaikki on vielä hyvin kesken, en oo edes keksiny miten se ehkä loppuu, enkä tahdo alkaa kiirehtimään sen kanssa tai muuten siitä saattaa tulla todella huono ja se kiire voi näkyä, eikä kukaan halua lukea sitä.
Tässä tän päiväiset ajatukset.
Taas mulla on kaksi kirjaa repussa, mut se tuntuu jäätävältä teeskentelyltä, kun en kuitenkaan kerkeä lukemaan.
Se toinen on semmonen Syitä olla onnellinen-listauskirja ja se toinen on Joe Perryn elämänkerta, jota luin paljon kun hommasin sen Hämeenlinnasta, mut sitten se jäi vähän kesken, enkä muista missä kohtaa.
Oon kärsiny lukujumista siitä asti, kun luin edelliset repussa olleet kirjat.
Musta tuntuu, että oon huono, kun en lue ja oon hidas kirjottamaan.
Haluaisin vain lukea jotain söpöä ja kevyttä tähän väliin, mutta ei mun kirjahyllyssä taida olla mitään sellaista.
Mun kannattaa varmaan taas järjestää kirjahylly(tai hyllyt, kun niitä on nykyään kaks) järkevästi ja sitten tehdä siitä video, koska ehkä se kiinnostais tiettyjä ihmisiä netissä, mutta ei oo ollu aikaa.
Kohta on toisaalta loma, eli ehkä mä ehdin.
Ainakin mä voisin tänään jatkaa ton onnellisuuskirjan tavaamista, että saan sen valmiiksikin joskus.
Mun omassa kirjassa ollaan jännässä vaiheessa, kun päästiin takas avaruuteen.
Kaikki on kyselly multa, että montako sivua siinä tulee olemaan, mut en mä oo vielä niin pitkälle suunnitellu, ainakin 15, mut en tiiä, kaikki on vielä erittäinkin kesken.
Mä oon HYVIN huono suunnittelemaan mitään ja oikeesti, kaikki on vielä hyvin kesken, en oo edes keksiny miten se ehkä loppuu, enkä tahdo alkaa kiirehtimään sen kanssa tai muuten siitä saattaa tulla todella huono ja se kiire voi näkyä, eikä kukaan halua lukea sitä.
Tässä tän päiväiset ajatukset.
tiistai 5. kesäkuuta 2018
Asperger ei ole kehitysvamma, eikä yhteiskuva ole selfie
Siinäpä ne on otsikossa hienosti, mun turhaumat viime ajoilta.
Oon törmännyt niin kauan keharitteluun, joskus vahingossa, joskus tahallaan, että nykyään jo sana vammainen saa mut vihaiseksi.
Enkä nyt sano, että kehitysvammaiset on yhtään vähemmän yhtään mitään, kuin kukaan muukaan, mutta itse en siis ole kehitysvammainen.
Mulla on "fucking Asperger" niinkuin jo kerran sanoin netissä.
Asperger, on hankala sanoa miten se ilmenee.
Diagnoosin mukaan aspergereilla on "yksipuoliset mielenkiinnon kohteet", sen voin allekirjoittaa, vaikken enää mielestäni puhu pelkästään siitä yhdestä asiasta, enkä nyt tässä edes mainitse sitä, kaikki tietää sen.
Joskus sanoin, että mun mielenkiinnon kohteet on musiikki, elokuvat ja elokuvamusiikki, se on edelleen tosi hyvä kiteytys.
En väitä nähneeni maailman kaikkia elokuvia todellakaan.
Tykkään edelleen osittain samoista asioista, kuin pienenä.
Pienenä katottiin siskon kanssa ihan jäätävä kasa Disney-leffoja ja laulettiin niitä biisejä myöhemmin.
Nykyään voisin sanoa, että jos jossain olisi palvelu, tyyliin Netflix, jossa olisi kaikkia lapsena nähtyjä sarjoja ja leffoja, niin olis helppoa, mutta ainakaan nykyNetflixissä ei oo esimerkiksi läheskään kaikkia Disney-leffoja.
Ja Liisa Ihmemaassa, kirja ja piirrettyversio on tosi lähellä sydäntä nykyään, taisinkin joskus kirjoittaa siitä jo, mut niin.
Yhteiskuva ei ole selfie, koska siinä on monta ihmistä.
Selfie on muutenkin ihan paska sana, voitaisin puhua vain kuvista.
Se on "selfie" vain jos se on itseotettu ja siinä on vain se henkilö yksin jossain hienossa paikassa tms.
Särähtää niin helmetisti korvaan aina, kun "Otin henkilön x kanssa selfien" EI.
älkää sanoko niin.
Aasperger vs kehitysvamma-juttuun voisin lisätä vielä sen verran, että mulla on tuttuja, joilla on kehitysvammaa, eli en sano, että ne on jotenkin huonompia kuin kukaan.
Pelkäsin pyörätuolin kanssa liikkuvia cp-vammaisia kun törmäsin ensimmäisen kerran, mutta nykyään tiedän, ettei kaikki ole arvaamattomia, tai pelottavia, läheskään.
Sitäpaitsi tunnen pelottavan epävakaita assejakin, eli ei siinä.
Jokainen on yksilö.
Mähän kovasti puhun sen puolesta, että nähtäisiin ihminen, eikä ihmisen diagnoosia.
Diagnoosi ei ole koko totuus.
Oon törmännyt niin kauan keharitteluun, joskus vahingossa, joskus tahallaan, että nykyään jo sana vammainen saa mut vihaiseksi.
Enkä nyt sano, että kehitysvammaiset on yhtään vähemmän yhtään mitään, kuin kukaan muukaan, mutta itse en siis ole kehitysvammainen.
Mulla on "fucking Asperger" niinkuin jo kerran sanoin netissä.
Asperger, on hankala sanoa miten se ilmenee.
Diagnoosin mukaan aspergereilla on "yksipuoliset mielenkiinnon kohteet", sen voin allekirjoittaa, vaikken enää mielestäni puhu pelkästään siitä yhdestä asiasta, enkä nyt tässä edes mainitse sitä, kaikki tietää sen.
Joskus sanoin, että mun mielenkiinnon kohteet on musiikki, elokuvat ja elokuvamusiikki, se on edelleen tosi hyvä kiteytys.
En väitä nähneeni maailman kaikkia elokuvia todellakaan.
Tykkään edelleen osittain samoista asioista, kuin pienenä.
Pienenä katottiin siskon kanssa ihan jäätävä kasa Disney-leffoja ja laulettiin niitä biisejä myöhemmin.
Nykyään voisin sanoa, että jos jossain olisi palvelu, tyyliin Netflix, jossa olisi kaikkia lapsena nähtyjä sarjoja ja leffoja, niin olis helppoa, mutta ainakaan nykyNetflixissä ei oo esimerkiksi läheskään kaikkia Disney-leffoja.
Ja Liisa Ihmemaassa, kirja ja piirrettyversio on tosi lähellä sydäntä nykyään, taisinkin joskus kirjoittaa siitä jo, mut niin.
Yhteiskuva ei ole selfie, koska siinä on monta ihmistä.
Selfie on muutenkin ihan paska sana, voitaisin puhua vain kuvista.
Se on "selfie" vain jos se on itseotettu ja siinä on vain se henkilö yksin jossain hienossa paikassa tms.
Särähtää niin helmetisti korvaan aina, kun "Otin henkilön x kanssa selfien" EI.
älkää sanoko niin.
Aasperger vs kehitysvamma-juttuun voisin lisätä vielä sen verran, että mulla on tuttuja, joilla on kehitysvammaa, eli en sano, että ne on jotenkin huonompia kuin kukaan.
Pelkäsin pyörätuolin kanssa liikkuvia cp-vammaisia kun törmäsin ensimmäisen kerran, mutta nykyään tiedän, ettei kaikki ole arvaamattomia, tai pelottavia, läheskään.
Sitäpaitsi tunnen pelottavan epävakaita assejakin, eli ei siinä.
Jokainen on yksilö.
Mähän kovasti puhun sen puolesta, että nähtäisiin ihminen, eikä ihmisen diagnoosia.
Diagnoosi ei ole koko totuus.
tiistai 29. toukokuuta 2018
Se "olen päivittänyt yksityisyysasetukset"-juttuasia
Hei ja huomenta.
Kun perhe huolestuu yksityisyysasetuksista, ne voinee olla ihan hyvä idea päivittää.
Poistin itseni tumblrista, koska kävin siellä niin vähän enää ja sitäpaitsi siellä vaihtui omistaja.
sitten poistin kasan oikeuksia Facebookilta ja vedin tilin lukkoon Twitterissä ja instagramissa jos haluat seurata mua, mun pitää tuntea sut.
Mitä mulle kuuluu?
En mä enää edes tiedä.
Oon melkein kipee.
Oon myös paikalla.
kuuntelen espanjalistaa, nyt just Juanesta.
Ai niin ja just kun viime postauksessa selitin, että
"En muista olinko edes missään tänä vuonna"
niin olin mä vuoden alussa Tavastialla ja marraskuussa ois Kulttuuritalo, jos vaan kerkeen ostaa liput sitten, kun ne tulee kuukauden päästä myyntiin.
Elämä on sekavaa.
Tahtoisin iskän takas, mutta ei se tuu ja se on sääli.
Kun perhe huolestuu yksityisyysasetuksista, ne voinee olla ihan hyvä idea päivittää.
Poistin itseni tumblrista, koska kävin siellä niin vähän enää ja sitäpaitsi siellä vaihtui omistaja.
sitten poistin kasan oikeuksia Facebookilta ja vedin tilin lukkoon Twitterissä ja instagramissa jos haluat seurata mua, mun pitää tuntea sut.
Mitä mulle kuuluu?
En mä enää edes tiedä.
Oon melkein kipee.
Oon myös paikalla.
kuuntelen espanjalistaa, nyt just Juanesta.
Ai niin ja just kun viime postauksessa selitin, että
"En muista olinko edes missään tänä vuonna"
niin olin mä vuoden alussa Tavastialla ja marraskuussa ois Kulttuuritalo, jos vaan kerkeen ostaa liput sitten, kun ne tulee kuukauden päästä myyntiin.
Elämä on sekavaa.
Tahtoisin iskän takas, mutta ei se tuu ja se on sääli.
keskiviikko 23. toukokuuta 2018
Oho, vuosi poissa
Oisko nyt aika palailla?
Voisi olla.
Hei.
Olen Paula ja kirjoitan lastenkirjaa siileistä, kun kukaan muu ei sitä tee ja kirjallisuus kaipaa lisää siilejä.
Iskä kuoli 17.3.2018 eli pari kuukautta sitten, en muista oonko maininnu sitä että iskällä oli aivokasvain täällä blogissa.
Oon mä vähän rikki.
Oon melkein se sam tyttö joka silloin lapsena pelkäsi yksinjäämistä ja mummon kuolemaa.
Edelleen ois kamalaa jäädä yksin.
Niin ja mun letti on nykyään pinkki, vaikka onkin haalistumassa, koska ihmiset sai päähänsä alkaa valittaa värivaurioista.
Keikkarintamalla ei kuulu mitään, en muista oonko ollu tänä vuonna missään, ehkä.
Pelottavaa miten äkkiä focus muuttuu.
Mä en oo enää viistoista, tai siis tietenkään, mut siis, nytkin kuuntelen syvien äänten soittolistaa ja just nyt Leonard Cohenia.
Viittaan siis siihen, etten oo varma, kiinnostaako Monroe mua enää, ainakaan siinä määrin, kuin aikoinaan.
Mä oon tosiaan muuttunu.
Luin just runokokoelmaa, johon oon koonnu runoja Monroesta vuosilta 2007-2010 ja ainakaan se ihminen en enää edes tahdo olla.
Olin tyhmä ja pihalla, enkä haluu edes kertoa millasta saastetta ne oli.
Ja se, että olin oikeesti antamassa sen kokoelman eteenpäin, mutta sitten neuropsykologi kielsi, se on pelottava ajatus.
Michael pitäis mua jonain psykostalkkerina, jos olis nähny ne, melko varmasti.
Siis vittu noista ajoista on kauan.
Tän blogin alottamisestakin on.
Aikoinaan muistan, kun halusin ton Pilvien yläpuolella-jutun blogin otsikoks, koska se oli Monroen motto ja hyvin sanottu.
Siis on se edelleen, mut niin.
Siis okei, hommasin uuteen farkkutakkiini Hanoi-merkin, mutta enemmän siksi, että se oli siellä, kuin siksi, että olisin etsimällä etsinyt sitä.
Mä en enää edes kirjoita Monroesta tyhmiä tekstejä, enkä oikeasti ajattele sitä joka päivä.
Mä oon tänä vuonna 27 ja ficcaus jäi.
Ainakin Monroesta kavereineen ficcaus, tai niinku, paritus on siirtyny britti-ihmisiin.
Tämä on totuus tässä vaiheessa.
Siis kyllä musta on edelleen hienoa, että Pelle Miljoonan vanha Moottoritie-levyn kokoonpano tekee kohta taas muutaman keikan, mut en enää luultavasti ole se ihminen, joka menee jonottamaan helmikuun pakkasiin, oon saanu aivot.
Jos tulee asiaa, kirjottelen lisää lähiaikoina.
heippa.
Voisi olla.
Hei.
Olen Paula ja kirjoitan lastenkirjaa siileistä, kun kukaan muu ei sitä tee ja kirjallisuus kaipaa lisää siilejä.
Iskä kuoli 17.3.2018 eli pari kuukautta sitten, en muista oonko maininnu sitä että iskällä oli aivokasvain täällä blogissa.
Oon mä vähän rikki.
Oon melkein se sam tyttö joka silloin lapsena pelkäsi yksinjäämistä ja mummon kuolemaa.
Edelleen ois kamalaa jäädä yksin.
Niin ja mun letti on nykyään pinkki, vaikka onkin haalistumassa, koska ihmiset sai päähänsä alkaa valittaa värivaurioista.
Keikkarintamalla ei kuulu mitään, en muista oonko ollu tänä vuonna missään, ehkä.
Pelottavaa miten äkkiä focus muuttuu.
Mä en oo enää viistoista, tai siis tietenkään, mut siis, nytkin kuuntelen syvien äänten soittolistaa ja just nyt Leonard Cohenia.
Viittaan siis siihen, etten oo varma, kiinnostaako Monroe mua enää, ainakaan siinä määrin, kuin aikoinaan.
Mä oon tosiaan muuttunu.
Luin just runokokoelmaa, johon oon koonnu runoja Monroesta vuosilta 2007-2010 ja ainakaan se ihminen en enää edes tahdo olla.
Olin tyhmä ja pihalla, enkä haluu edes kertoa millasta saastetta ne oli.
Ja se, että olin oikeesti antamassa sen kokoelman eteenpäin, mutta sitten neuropsykologi kielsi, se on pelottava ajatus.
Michael pitäis mua jonain psykostalkkerina, jos olis nähny ne, melko varmasti.
Siis vittu noista ajoista on kauan.
Tän blogin alottamisestakin on.
Aikoinaan muistan, kun halusin ton Pilvien yläpuolella-jutun blogin otsikoks, koska se oli Monroen motto ja hyvin sanottu.
Siis on se edelleen, mut niin.
Siis okei, hommasin uuteen farkkutakkiini Hanoi-merkin, mutta enemmän siksi, että se oli siellä, kuin siksi, että olisin etsimällä etsinyt sitä.
Mä en enää edes kirjoita Monroesta tyhmiä tekstejä, enkä oikeasti ajattele sitä joka päivä.
Mä oon tänä vuonna 27 ja ficcaus jäi.
Ainakin Monroesta kavereineen ficcaus, tai niinku, paritus on siirtyny britti-ihmisiin.
Tämä on totuus tässä vaiheessa.
Siis kyllä musta on edelleen hienoa, että Pelle Miljoonan vanha Moottoritie-levyn kokoonpano tekee kohta taas muutaman keikan, mut en enää luultavasti ole se ihminen, joka menee jonottamaan helmikuun pakkasiin, oon saanu aivot.
Jos tulee asiaa, kirjottelen lisää lähiaikoina.
heippa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)