Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Asperger ei ole kehitysvamma, eikä yhteiskuva ole selfie

Siinäpä ne on otsikossa hienosti, mun turhaumat viime ajoilta.
Oon törmännyt niin kauan keharitteluun, joskus vahingossa, joskus tahallaan, että nykyään jo sana vammainen saa mut vihaiseksi.
Enkä nyt sano, että kehitysvammaiset on yhtään vähemmän yhtään mitään, kuin kukaan muukaan, mutta itse en siis ole kehitysvammainen.
Mulla on "fucking Asperger" niinkuin jo kerran sanoin netissä.
Asperger, on hankala sanoa miten se ilmenee.
Diagnoosin mukaan aspergereilla on "yksipuoliset mielenkiinnon kohteet", sen voin allekirjoittaa, vaikken enää mielestäni puhu pelkästään siitä yhdestä asiasta, enkä nyt tässä edes mainitse sitä, kaikki tietää sen.
Joskus sanoin, että mun mielenkiinnon kohteet on musiikki, elokuvat ja elokuvamusiikki, se on edelleen tosi hyvä kiteytys.
En väitä nähneeni maailman kaikkia elokuvia todellakaan.
Tykkään edelleen osittain samoista asioista, kuin pienenä.
Pienenä katottiin siskon kanssa ihan jäätävä kasa Disney-leffoja ja laulettiin niitä biisejä myöhemmin.
Nykyään voisin sanoa, että jos jossain olisi palvelu, tyyliin Netflix, jossa olisi kaikkia lapsena nähtyjä sarjoja ja leffoja, niin olis helppoa, mutta ainakaan nykyNetflixissä ei oo esimerkiksi läheskään kaikkia Disney-leffoja.
Ja Liisa Ihmemaassa, kirja ja piirrettyversio on tosi lähellä sydäntä nykyään, taisinkin joskus kirjoittaa siitä jo, mut niin.


Yhteiskuva ei ole selfie, koska siinä on monta ihmistä.
Selfie on muutenkin ihan paska sana, voitaisin puhua vain kuvista.
Se on "selfie" vain jos se on itseotettu ja siinä on vain se henkilö yksin jossain hienossa paikassa tms.
Särähtää niin helmetisti korvaan aina, kun "Otin henkilön x kanssa selfien" EI.
älkää sanoko niin.


Aasperger vs kehitysvamma-juttuun voisin lisätä vielä sen verran, että mulla on tuttuja, joilla on kehitysvammaa, eli en sano, että ne on jotenkin huonompia kuin kukaan.
Pelkäsin pyörätuolin kanssa liikkuvia cp-vammaisia kun törmäsin ensimmäisen kerran, mutta nykyään tiedän, ettei kaikki ole arvaamattomia, tai pelottavia, läheskään.
Sitäpaitsi tunnen pelottavan epävakaita assejakin, eli ei siinä.
Jokainen on yksilö.
Mähän kovasti puhun sen puolesta, että nähtäisiin  ihminen, eikä ihmisen diagnoosia.
Diagnoosi ei ole koko totuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti