En tiedä mitä mun pitäs olla, mutta tässä ei ole hyvä.
Täytän ihan kohta 28 ja tuntuisi, että täytyisi olla vaikka mitä, mutta en tiiä mitä haluaisin.
Joka vuotinen ikäkriisi kai, mutta tää olo on ollu jo keväästä asti.
Sen lisäks en jaksa mitään.
Yritän piristää itseäni muuttamalla itseäni aina vähän ja sitten en enää tunnista itseäni.¨
Nyt oon ottanu elämäntehtäväksi kuunnella heviä, tai siis ensin halusin "kokeilla Bodomia" ja nyt sitten mun hevipommi-Spotify-listalla on kaikkea mahdollista minkä voi laittaa hevikategoriaan, ainakin mun mielestä.
Mä tiedän esimerkiksi sen, että MCR ei oo "metallia" vaan jotain muuta, mutta se on musta huutoheviä, ainakin alussa oli.
Piti sanoa tässä merkinnässä se, että mä oon päättäny hakea apua.
En ees oo täysin varma, että mikä mua vaivaa, yritetään selvittää, meen torstaina labroihin, kaikki verikokeet kerralla, pelottaa, koska pelkään neuloja, mut pakko.
Toivon, että mussa ei oo mitään fyysisesti vialla, henkinen puoli kaipaa tukea.
Mä haluan terapiaan, juttelemaan jonkun kanssa, tai siis mullahan ois asumisessakin ihmisiä, mut tuntuu, että pitää mennä ulkopuoliselle taholle.
Tiedän, että terapian saaminen on, kiitos lainsäädännön ja tiesminkä takia pitkä prosessi, mutta oon valmis yrittämään.
Ja sit menin sinne lääkäriin koska huonon, suorastaan surkean jaksamisen lisäks mun toinen korva on humissu jo kauan, ei se osannu siihen mitään sanoa.
Tunsin itseni tosi turhaks sen käynnin jälkeen, mutta ens kerralla sanon lääkärille(vaikka ei se sama olekaan) että haluan terapialähetteen.
Tänkin takia Terapiatakuu ois tärkee asia, tajuun sen nyt, kun oon ite se, jonka pitää taas säätää Kelan tms kanssa.
En yksinkertaisesti jaksa kestää yllättäviä muutoksia.
Ei oo normaalia olla niin maassa kokoajan, että ei jaksa mennä tekemään jotain mistä itse sopi, eli kirjoittamaan kirjaa, vaikka fakta on, että kyllä mä edelleenkin haluan kirjottaa.
Jussi lähtee kohta ulkomaille vähäks aikaa yksinään, Englantiin vielä.
Oon ylpeä ja kateellinen yhtäaikaa.
Ei sais valittaa, on tässä syksyssä myös paljon hyvää, mut tuntuu silti että asiat kaatuu niskaan.
Ja kaikkia kiinnostaa vaan se, että käyn jossain, vaikka henkinen puoli on rikki.
Tätä kirjottaessa korvissa soi Northern Kings, jos joku muistaa sen.
Hyvä oli sekin.
Syksyn hyvät asiat on ensinnäkin se, että Jussi jaksaa mua edelleen, pari hyvää levyä ja nyt sekin, että aloin laittaa itseni etusijalle, mähän olin aina se, joka yritti tukea kaikkia ja sitte päädyin kuormittamaan kavereita jutuillani.
(Anteeks siitä jos luette viel tätä)
Nyt on mun vuoro, jumalauta.
Tsemppiä Paula ❤️
VastaaPoista