Se "olen päivittänyt yksityisyysasetukset"-juttuasia

Hei ja huomenta.
Kun perhe huolestuu yksityisyysasetuksista, ne voinee olla ihan hyvä idea päivittää.
Poistin itseni tumblrista, koska kävin siellä niin vähän enää ja sitäpaitsi siellä vaihtui omistaja.
sitten poistin kasan oikeuksia Facebookilta ja  vedin tilin lukkoon Twitterissä ja instagramissa jos haluat seurata mua, mun pitää tuntea sut.
Mitä mulle kuuluu?
En mä enää edes tiedä.
Oon melkein kipee.
Oon myös paikalla.
kuuntelen espanjalistaa, nyt just Juanesta.
Ai niin ja just kun viime postauksessa selitin, että
"En muista olinko edes missään tänä vuonna"
niin olin mä vuoden alussa Tavastialla ja marraskuussa ois Kulttuuritalo, jos vaan kerkeen ostaa liput sitten, kun ne tulee kuukauden päästä myyntiin.
Elämä on sekavaa.
Tahtoisin iskän takas, mutta ei se tuu ja se on sääli.

Oho, vuosi poissa

Oisko nyt aika palailla?
Voisi olla.
Hei.
Olen Paula ja kirjoitan lastenkirjaa siileistä, kun kukaan muu ei sitä tee ja kirjallisuus kaipaa lisää siilejä.
Iskä kuoli 17.3.2018 eli pari kuukautta sitten, en muista oonko maininnu sitä että iskällä oli aivokasvain täällä blogissa.
Oon mä vähän rikki.
Oon melkein se sam tyttö joka silloin lapsena pelkäsi yksinjäämistä ja mummon kuolemaa.
Edelleen ois kamalaa jäädä yksin.
Niin ja mun letti on nykyään pinkki, vaikka onkin haalistumassa, koska ihmiset sai päähänsä alkaa valittaa värivaurioista.
Keikkarintamalla ei kuulu mitään, en muista oonko ollu tänä vuonna missään, ehkä.
Pelottavaa miten äkkiä focus muuttuu.
Mä en oo enää viistoista, tai siis tietenkään, mut siis, nytkin kuuntelen syvien äänten soittolistaa ja just nyt Leonard Cohenia.
Viittaan siis siihen, etten oo varma, kiinnostaako Monroe mua enää, ainakaan siinä määrin, kuin aikoinaan.
Mä oon tosiaan muuttunu.
Luin just runokokoelmaa, johon oon koonnu runoja Monroesta vuosilta 2007-2010 ja ainakaan se ihminen en enää edes tahdo olla.
Olin tyhmä ja pihalla, enkä haluu edes kertoa millasta saastetta ne oli.
Ja se, että olin oikeesti antamassa sen kokoelman eteenpäin, mutta sitten neuropsykologi kielsi, se on pelottava ajatus.
Michael pitäis mua jonain psykostalkkerina, jos olis nähny ne, melko varmasti.
Siis vittu noista ajoista on kauan.
Tän blogin alottamisestakin on.
Aikoinaan muistan, kun halusin ton Pilvien yläpuolella-jutun blogin otsikoks, koska se oli Monroen motto ja hyvin sanottu.
Siis on se edelleen, mut niin.
Siis okei, hommasin uuteen farkkutakkiini Hanoi-merkin, mutta enemmän siksi, että se oli siellä, kuin siksi, että olisin etsimällä etsinyt sitä.
Mä en enää edes kirjoita Monroesta tyhmiä tekstejä, enkä oikeasti ajattele sitä joka päivä.
Mä oon tänä vuonna 27 ja ficcaus jäi.
Ainakin Monroesta kavereineen ficcaus, tai niinku, paritus on siirtyny britti-ihmisiin.
Tämä on totuus tässä vaiheessa.
Siis kyllä musta on edelleen hienoa, että Pelle Miljoonan vanha Moottoritie-levyn kokoonpano tekee kohta taas muutaman keikan, mut en enää luultavasti ole se ihminen, joka menee jonottamaan helmikuun pakkasiin, oon saanu aivot.
Jos tulee asiaa, kirjottelen lisää lähiaikoina.
heippa.