Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 22. tammikuuta 2016

David Bowie kuoli

Joo.
Kuten muutamat ihmiset ruudun sillä puolella tietää, oon kuunnellut Bowieta  viime vuonna hyvin paljon.
David Bowiesta tuli tärkeä, kun ekan kerran heitin sitä taidepajalla taustalle soimaan, tyyliin "jotain vaan" ja sitten räjähti.
Olin Riihimäellä, kun uutiset kuolemasta alkoi levitä sosiaalisessa mediassa, ensireaktio oli "MITÄ VITTUA, SAATANA" ja edelleen se surettaa.
Uusi levy on vieläkin hankkimatta, aion kyllä ostaa, kunhan on aikaa.
Olisi ollut kiva nähdä Bowie joskus, nyt aion hommata niin monta sen levyä, kuin mahdollista vaan.

Nyt oon tehny fysiikkaa Säätiöllä ja yrittänyt keskittyä puurtamiseen, sen sijaan, että miettisin elämän turhuutta, tai sitä, että itseasiassa sillä, meneekö mihinkään, ei oo väliä, kuollaan kuitenkin.

Siitä turhuuden ajatuksesta syytän kyllä kaamosmasennusta ja tota pimeyttä tuolla.
Pieniä valoja pimeän keskellä on muunmuassa se, että hommasin vuoden lopulla vihdoinkin sen tiskikoneen, ettei tarvii olla kokoajan tiskaamassa.
Eron kyllä huomaa, kun juo teetä ja mukit ei ole siinä hirveässä kunnossa, missä oli.

Valittaa voisin, mutta miksi?

Pidin, tai siis olen pitänyt tietoista taukoa Youtubesta sen jälkeen, kun joku meni ilmiantamaan mun yhden vanhan videon "alastomuudesta/ pornografisesta sisällöstä", vannon, etten ole laittanut, enkä ikinä tule laittamaankaan nettiin mitään tollasta, se oli joku trolli.

Oon kuitenkin kuvannut joulukuussa kasan videoita, jotka ajattelin tyrkätä nettiin tässä kun on aikaa.

Pakko mainostaa vielä, että tää on mun eka oikeasti tyhjä viikonloppu pitkään aikaan.
Aion nukkua ja katella roskaa.

Viime merkinnän loppuun kirjotin "nähdään marraskuussa" enkä kerennyt sitten kirjottamaan marraskuussa, mutta nyt en lupaa mitään, nähdään kun nähdään.
Älkää kuolko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti