Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Ei pitäisi mutta

Kuuntelen Vesa-Matti Loiria ja tunnen paljon asioita, koska tulee edesmennyt vaari niin voimakkaasti mieleen.
Tunnen marraskuun hiipivän ja vaikka jo päätin selvitä siitä, olen melkovarma, että jostain se vielä iskee, koska se on ilkeä kuukausi.
 Olen nykyään myös instagramissa, nimimerkillä foxymonroelady1991 (koska Foxy lady on hieno biisi, muru on mun Kettu, Foxy Lady ei voinut olla ja tahdoin Monroen osaksi nimeä kuitenkin), saa alkaa seuraamaan, jos haluaa, seuraan lähes varmasti takaisin.

Mun marraskuusta hengissä selviämisohjelmaan kuuluu seuraavat asiat:
1. Kirjoitan jotain muutakin, kuin somepäivityksiä ja blogimerkintöjä ainakin melkein joka päivä marras ja joulukuun.
2. Katson joka päivä jakson Muumeja jättiboxiltani siihen asti, kun ne loppuu.
3. Vedän lähes patentoidusti kaikkia purkkivitamiinejani sekaisin kerralla aina, kun pitää herätä aikaisin ja saada pää hereille ajoissa.

Tuntuu, että pitäisi jaksaa kokoajan helvetisti kaikkea ja on tyhmä fiilis, kun ei jaksaisi tyyliin puoltakaan niistä asioista.

Vaikka joskus uhosin, että en ala katsoa Vain Elämää, jos Antti on siellä, oli silti pakko, koska Anssi Kelakin on.

Mutta joo, bam, kirjoitin, nähdään marraskuussa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti