Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 9. lokakuuta 2014

Maalaaminen on kivaa ja sata tekosyytä tauolle

Juu, olen edelleen täällä.

"Tulee mieleen Miró "
"Sähän voisit maalata Sid Viciousin muotokuvan"
Autismisäätiö on mahtava paikka, jossa luullaan nähtävästi, että mä pystyn kaikkeen, haluaisin uskoa itteeni itekin enemmän ja näin.

Tiedän, että kirjotin viimeks huhtikuussa, sittemmin tapahtu kaikenlaista loistavuutta, niinku Aerosmithin keikka toukokuussa ja lähes omilleen muutto heinäkuussa.

Heinäkuu oli kiireinen, kahdet festarit, joista toinen oli Wanaja, jossa en nähny Makkosia, koska olin melkein kipeä, mutta Yön ja Kaija Kn näin.
Yöstä oikeesti tykkäsinkin.
Ruisrock meni osittain laulumaille, koska kyllästyin samaan vanhaan settilistaan ja mutenkin..

Ja oon oikeesti edelleen onnellinen murun kanssa,  ollaan oltu yhdessä lähes 7 kuukautta, musta tuntuu välillä uskomattomalta, että Jussi jaksaa mua edelleen.
Tän kirjottamisen aikanakin se soitti kaks kertaa <3 .
Mä vaan rakastan sitä ihan hirveästi, mun Jellona.
Ja lupasin Facebookille arvioida tänne Herrasen  levyt, mutta se jäänee toiseen kertaan.

Maalaaminen on on ihan parasta, vaikka mun tyyli on tosiaan "tyylittömyys", niin se  rentouttaa ja siitä tulee hyvä fiilis.

Sitten, ennenku lopetetaan, pakko hehkuttaa, vielä kerran, että lauantaina kannattaa ilmaantua Tavastialle.

ps. alan varmaan kirjottaa sitä "Herras-merkintää" heti tänään, katotaan millon saan sen tänne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti