Hajanaisia ajatuksia ja huomioita keikalta ja elämästä muuten

Dregen tuoksuu poronkäristykseltä ja osoitti mua sormella.
Lee Angel sanoi moi ja elämä muuttui.
Monroe on ihana ja välittää.
Aikuiskeikoilla on aina yhtä vitun perseestä, kun joku känninen ja läski ämmä tunkeutuu sun henkilökohtaiseen tilaasi kysymättä, eikä kuuntele,  vaikka  yrität sanoa, että olet ollut siinä koko päivän ja jonottanut sitä varten.
Mä pyörryin keikalla ja katsoin loput siitä baarin puolella veteeni itkien.
Oli kivaa ja mahtavaa ja ostin paidankin, muttei tämmöstä elämää kauaa jaksa.
Tarkotan nyt siis, että ilmestyn kesän keikoille joo, mutta sitten sen jälkeen katotaan uudestaan sen kanssa.
Nimittäin tuli niin vitun vanha olo jonossa teinien keskellä.
Olisin onnellinen, jos voisin välillä pysäyttää elämän siihen hetkeen, kun oon kahdestaan sen ihmisen kanssa, joka ihan oikeasti rakastaa, tajuaa ja jaksaa mua.
Ne halit ja kaikki ne sanat tekee musta ehkä onnellisemman, kuin edes Makkonen, vaikka sekin voi jonkun mielestä olla omituista.
Se ihminen on jotain, minkä kanssa ei riitä sanat.
Haluaisin uskaltaa vaatia meille sitä aikaa, koska mitä mää teen kotona?
Vahtaan puhelinta ja siirappeilen itekseni.

Mutta joo, vois mennä pois tästä.
Nähdään kesäkeikoilla, ellei ennen sitä.

Muutosvastarintaa

Joo, eli, kun viimeksi kirjotin tänne, en halunnu, että ihmiset tietäis ihan heti, kuka mun poikaystävä on.
Nyt voisin hölöttää siitä ihan nimellä, koska laitoin siitä Facebookiinkin jo.
Jussi on kohtelias,  ihana ja kiinnostava.
Vaikka se on mun vanhempien mielestä huono idea,  niin mä aion tehdä Jussista ja sen harrastuksista radio-ohjelman, sain töistä ja kohteelta itseltään vihreää  valoa, mutta en tiedä, millä aikataululla, kun mielummin teen sen hyvin, kuin hutaisemalla, niin, että siihen tulee kasa virheitä.



En tehnyt sitä videota, että saataisiin Russell Brand Suomeen, koska sain siitä liikaa paineita ja koskaan ei ollu aikaa ja ja kaikkea, vaikka edelleen välitän Russellista.
Enkä oo kirjotellu pieneen ikuisuuteen mitään, se huolestuttaa mua, koska oikeesti joskus se oli mun itseilmaisu- ja purkukanava, mutta nyt oon taas siirtyny fanfictionista siiiiiirappisiin rakkausrunoihin, mikä voi olla ihan "terve" muutos, koska olin ihan huono ficcaaja.

Nyt, kun asiat muuttuu ympärillä ihan kokoajan, mua vähän pelottaa, että Michael Monroen kanssa käy ihan samoin, vaikka meillä on murun kanssa festareitakin kesäsuunnitelmissa, mutta ehkä mä vaan menen Tavastialle ja sen jälkeen katotaan, että onko se enää niin loistava, kun joskus ajatteli, vaikka kyllä mä VÄHÄN EPÄILEN, että todellakin on.

Mä olen ihan oikeasti ollut Monroe-rotta syyskuussa 7 vuotta ja onhan se nyt oikeesti mahtava artisti ja räjähtävä energiapurkaus ja kaikkea, mitä oon aina sanonu, mutta jatkuvasti on paineita, että "Mitä jos kyllästyn", toisaalta tiedän, että olen aina pelkäämässä kaikkea ihan kummallista etukäteen, eikä se sitten tuurilla edes tapahdu.

Miksua lainatakseni: Pelko on täysin hyödytön tunne

Tavastiaa odotellessa.