Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Odotusta, pinoamista ja Lontoota kohta

Viimeksi taisin kirjottaa viime kuussa, anteeksi tauosta.
Mitä  on tapahtunu?
No, pääsin kesälomalle kuus päivää sitten.
Ollaan viimeinkin päästy hanin kanssa siihen pisteeseen, että kauan ja hartaasti suunniteltu Lontoon matka on toteutumassa kahdentoista päivän päästä.
Monet tiennee, että oon halunnut Lontooseen takaisin siitä asti, kun sieltä neljä vuotta sitten lähdin.
Ollaan siellä viikko.

Pinosin viime aikojen hankinnat kasaan ja kuvasin asiasta eilettäin videonkin, joka menee nettiin, kunhan kone saa tarkisteltua juttuja.

Kaks kirjaa ja kolme levyä.
Vesala on muuten hiton hyvä, vaikka biisit onkin parisuhderalleja.
The 69 eyesin uuteen levyyn en oo päässyt sisään, yritin, mutta pitänee yrittää lisää.
Stam1na potki kuin raivotautinen aasi.

Ja ne kirjat oli Bowie-kirja, joka oli julkaistu  hänen vielä eläessään, jonka luen joskus.
Toinen on Liisa Ihmemaassa(ja Peilimaailmassa)-kombo, joka oli saatava, kun tuli Adamsia lukiessa olo, että seuraavaksi haluan lisää fantasiaa.

En tiiä,  kirjotan varmaan Lontoon reissun jälkeen merkinnän siitä, jossa on hirveesti kuvia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti