Tulevaisuuden haaveita, muutoksia ja vanhaa musaa (uusvanhat merkinnät 2)

Viimeksi kun kirjotin, arvioin Liisa Ihmemaassa-kirjaa ja nyt tämän tekstin alkusanat syntyi soundtrackin tahtiin.

Jännä sattuma.

On ollu kiireistä, tai sitten oon vaan laiskotellu kotona, mutta nyt oon kirjottamassa.

Tulevaisuus on edelleen pelottava ja musta aukko, mutta en aio luovuttaa.

Menen eteenpäin, vaikka en oikeen oo varma, että mitä kohti oon juoksemassa.

Kevät sitten pikkuhiljaa voitti talven, mikä on hyvä juttu, koska sää, joka ei osaa päättää, onko kylmä vai lämmin, on hankala juttu.

Oon mä vähän muuttunu, kun enää en oikeen halua keikoille, aion vältellä festareita tänäkin kesänä.

Muutoksesta oon muistaakseni vääntänyt joskus muutamankin merkinnän, tyylillä ”MÄ en aio koskaan”.

Sittemmin tuli huomattua, että muutosta voi yrittää kyllä juosta karkuun minkä kerkeää, mutta aina se saa silti kiinni.

Eikä kaikki muutos ole välttämättä yhtään huono asia.

Vaikka tiedän, etten ihan heti oo muuttamassa poikaystävän kanssa yhteen, on se silti yks mun elämäntavoitteista.

”Onhan se tärkeetä, että on tavotteita”

sanoi äiti, kun aikoinaan halusin radioon, mutta sittemmin tuli huomatuksi, ettei se ollut mun ala.

Silti se tuntui vähättelyltä ja siitä tuli semmonen olo, että Mähän näytän, että kelpaan ja varsinkin pystyn.

Nyt en oo oikeesti yhtään varma, mitä haluan, mutta eteenpäin pitää mennä.

Ainakin ois tosi mahtavaa kirjottaa lastenkirja liskoista tai jostain, mutta ainakin kirjottaa jotain pitkästä aikaa.

Muistin vähän aikaa sitten sen ajan jossain lapsuudessa, kun sain päähäni että musta tulee Kirjailija isona.

Samoihin aikoihin olin myös ihan varma siitä, että Tärkeät Teokset alkaa aina esipuheella, joten yritin kirjottaa niitä, tajuamatta, ettei mulla sillon ollu paljonkaan sanottavaa.

Yläasteella luulin, että ihastuksista kirjottaminen olis hyvä plääni ja kiinnostais ketään, en sitten kirjottanu sitäkään luettelomaista tekstiä koskaan loppuun, onneks.

Mutta nyt, ikää 25, haluun kirjottaa liskoihmisistä lastenkirjan, tai vaikka aikuistenkin kirjan.

En tiiä, mistä keksin ne liskoihmiset joku aika sitten, mutta aloin kirjottaa siitä.

Päähenkilö oli melankolinen liskoihminen, joka vaihtaa nahkaansa ja angstailee kitaran kanssa.

Sen paras kaveri tahtoo baariin ja siihen kohtaan se muistaakseni jää.

Lastenkirjassa ei voi vissiin mennä baariin, eli pitää keksiä jotain muuta, mutta haluun myös viedä kyseisen jutun loppuun ensin.

Ainahan sitä haluaa monia asioita, mutta todellisuus näyttää sen asian monet eri puolet, joka johtaa siihen, ettei haluakaan jatkaa kyseistä asiaa.

Toivon mukaan kirjahankkeelle ei käy noin.

Tänään aion vakaasti alottaa jotain tai varmaan ensin saattaa ton liskobaarijutun johonkin vaiheeseen.

Vois ehkä mahdollisesti laittaa siihen johonkin kohtaan siilejäkin, kun siili on tunnetusti mun lempieläin, sanoisin jopa, että toteemieläin.

Voihan se olla, ettei se suinkaan lopu niin kuin olettaisi, vaikka baariin päädytäänkin.

En nyt oo vielä ihan varma, mitä siinä tapahtuu, sen näkee sitten.