Toiset muuttuu, toiset ei edes halua ajatella sitä, häviävänä mahdollisuutenakaan

Joo, oon lueskellu ihmisten muutos-aiheisia merkintöjä tässä tänään ja samalla satuttavankin paljon ite tajunnut, etten haluakaan lähteä mihinkään, tässä on ihan jees. Lauantain tapaaminen+ keikka oli suurta upeutta. Michael tulee halaamaan heti kun näkee mut ja sanoo mulle ne sanat. Ne sanat, joita en vittu usko todeksi itsekään vieläkään, mutta joita olin odottanu, joista olin nähny suunnilleen untakin joskus. "Kyllä mä sut muistan" Kyllä mä muistan sut. Kyllä, mä muistan sut . En tajua tota, en ansaitse tota. Fanitapaamisessa oli oikeesti liikaa vanhempaa väkeä, jotka ei ollu kuullukaan bändistä, mutta kovasti halusi nähdä sen. Ja siitä alussa mainitusta muuttumisesta, huomasin oman muutosvastarintani tänään taas, kun koulun takia piti selata vanhoja Facebook-merkintöjä ja mun kautta aikojen ensimmäinen päivitys, jonka kirjottamisesta on huomenna viis vuotta oli "istuu kirjaston koneella ja miettii Hanoi Rocksia". Muistan sen tytön joka olin sillon, sen naivin, vähän tyhmän idiootin, joka meni aikoinaan lukioonkin, kun Mummi pakotti. Elämä tuntuu välillä hajoavan niskaan, varmaan jokaisella, mutta asiat on kuitenkin vitun hienosti. Diudiu darlings. Sainhan mä tästä jonkunlaisen keikkamerkinnän. Tykkään teistä.