KYNSIKKÄÄT löytyi ♥
Kynsikkäät on ihanat.
Ne ratkaisivat mun jonotusongelman.
ne on yhtä aikaa lämpimät ja kylmät ja ne on oikeesti tosi käytännölliset.
mut nyt kirjotan sen, mikä piti kirjottaa jo eilen.
Historiani Hanoi Rocksin kanssa alkoi 5.9.2007
se oli keskiviikko, jonka jälkeen elämä ei ole enää ollut sitä samaa turhuutta kuin se oli sitä ennen.
Hanoi Rocks oli Helsingissä jakamassa nimmareita, juuri ilmestyneen Street Poetry-levyn tiimoilta ja keikalla siihen liittyen.
Tuosta on jäänyt mieleen Michael Monroen hymy, ihmispaljous, hullut fanit, jollainen en vielä silloin ollu, Andy McCoyn mutinat on oikeestaan aika hypnotisoivia, Michael Monroen live-energia on käsittämättömätön asia.
Hyvin nopeesti sen jälkeen kun Michael oli hymyilly mulle, mä tajusin että mä.vittu.rakastan.sitä.eniten siitä bändistä.
Tää on ollu hullu, tunteikas, mahtava, seksikäs, upea, loistava, paras, saatanan hieno, rakkauden ja muistojen ja varsinkin fanityttöyden täyttämä nelivuotinen.
ja lisää on ihan varmasti tulossa.
:D
ja tähän väliin huumoria:
Kumpi on kovempi Andy McCoy vai Michael Monroe?
Kysyi joku Formspringissä
Toi on niinku kysyis että Jätski, vai Suklaa, SUKLAAJÄTSKI, Hanoi Rocks on molempien takia hyvä, eli kyllä molemmat on parhautta, mut henkilökohtaisesti tykkään Michaelista enemmän
oli mun vastaus, tohon kysymykseen on helvetin vaikeeta vastata, kun tykkää niin paljon molemmista.
toi on just Formspringin tarkotus, se on toi, eikä kettuileminen.
:D.
Neljä vuotta ja edelleen
edelleen.
ikuisesti.
Mulla on ikävä Monroe-ihmisiä ja sen lavaenergiaa, sitä tunnetta just ennen keikkaa, sitä tunnetta kun se katsoo suoraan muhin ja hymyilee.
IKÄVÄ :(
Tää on omistettu jokaiselle joka tietää miltä ikävä tuntuu.
arvostaisin paljon kommenttia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti