Kela ärsyttää, musiikki on edelleenkin hyvää ja muru tuli vihdoin takaisin

Tänään on parempi päivä, kuin hetkeen, mikä johtuu osittain pupusta.
Sain tuliaisiksi kirjan, joka lupaa sisältää Maailman Söpöimpiä Eläimiä ja sulin.
Tuitelitui.
Ja ai niin, mun pitäs hakea randomtukea x Kelasta ja joku lääkäri on kirjannu mulle ADHDn, joka ei pidä paikkaansa ja silti se piti kirjata siihen tukihakemukseen, eli mä sumutan Kelaa, enkä tykkää yhtään.
Also huomenna kymmenen päivää siihen ku Monroen One Man Gang ilmestyy.
Niinku MITÄ?
Ehkä mä en nyt vielä mieti sitä.
Kirjalla menee niin, että mun molemmat muistitikut on käytössä ja just tallensin niille ne jutut, mitkä sinne kuuluu.
Edelleen haluan sinne terapiaan juttelemaan jonkun kanssa vaikka kerran viikossa, koska muuten hajoaa pää, eikä siitä tykkää kukaan.
Koska tietenkin kirjotan yhtäaikaa muutakin kun kirjaa, niin nyt syksyllä tuntuu luonnolliselta kirjottaa niin paljon fanfictionpuuroa ku jaksaa, vaikka ei enää oo paikkaa missä sitä julkaista.
Ehkä tosiaan teen sen ficciblogin ja sen osoitteen saa vaan ne jotka haluaa, sitten kun saan jotain kirjoitettua, yksi teksti on kyllä nupullansa jo, mutta siitä lisää joskus.
Ehkä mä muusikkoshippaamisen lisäksi voisin jatkaa näiden syntisen suloisten brittikoomikoiden shippaamista, tai varmaan jatkankin, sitten kun siltä taas tuntuu.
Tällee syksyllä sitä tosiaan pyörii mielessä kaikki vanha mille ei voi mitään enää, mutta mikä vähän enemmän vähän kaduttaa.
Toisaalta joku on sanonu, että katumus on turhaa.
Kaikki mokaa joskus jotain, mulla on menny monta ihmissuhdetta solmuun, mutta esimerkiksi muru edelleen jaksaa ja rakastaa mua ja se on tärkeää.
Mä tiedän, että äiti lukee tän ja perhe on ihan eri asia vaikka tietenkin arvostan oikeesti sitäkin, että ootte siellä.
Ois vaan kivaa, jos ois kavereita edelleen muuallaki kuin Facessa.
Mutta kun on tullu turpaan maailmalta jo monta kertaa, nii ei enää jaksa avata suojamuurejaan uusille tyypeille, jos nekin sitten kyllästyy muhun lopulta ja häipyy.
Niinsanottu oravanpyörä.
Nyt musta taas tuntuu, että oon puhunu tästäki  täällä joskus ennenkin.

Aloitetaan vaikka faktoilla

En tiedä  mitä mun pitäs olla, mutta tässä ei ole hyvä.
Täytän ihan kohta 28 ja tuntuisi, että täytyisi olla vaikka mitä, mutta en tiiä mitä haluaisin.
Joka vuotinen ikäkriisi kai, mutta tää olo on ollu jo keväästä asti.
Sen lisäks en jaksa mitään.
Yritän piristää itseäni muuttamalla itseäni aina vähän ja sitten en enää tunnista itseäni.¨
Nyt oon ottanu elämäntehtäväksi kuunnella heviä, tai siis ensin halusin "kokeilla Bodomia" ja nyt sitten mun hevipommi-Spotify-listalla on kaikkea mahdollista minkä voi laittaa hevikategoriaan, ainakin mun mielestä.
Mä tiedän esimerkiksi sen, että MCR ei oo "metallia" vaan jotain muuta, mutta se on musta huutoheviä, ainakin alussa oli.
Piti sanoa tässä merkinnässä se, että mä oon päättäny hakea apua.
En ees oo täysin varma, että mikä mua vaivaa, yritetään selvittää, meen torstaina labroihin, kaikki verikokeet kerralla, pelottaa, koska pelkään neuloja, mut pakko.
Toivon, että mussa ei oo mitään fyysisesti vialla, henkinen puoli kaipaa tukea.
Mä haluan terapiaan, juttelemaan jonkun kanssa, tai siis mullahan ois asumisessakin ihmisiä, mut tuntuu, että pitää mennä ulkopuoliselle taholle.
Tiedän, että terapian saaminen on, kiitos lainsäädännön ja tiesminkä takia pitkä prosessi, mutta oon valmis yrittämään.
Ja sit menin sinne lääkäriin koska huonon, suorastaan surkean jaksamisen lisäks mun toinen korva on humissu jo kauan, ei se osannu siihen mitään sanoa.
Tunsin itseni tosi turhaks sen käynnin jälkeen, mutta ens kerralla sanon lääkärille(vaikka ei se sama olekaan) että haluan terapialähetteen.
Tänkin takia Terapiatakuu ois tärkee asia, tajuun sen nyt, kun oon ite se, jonka pitää taas säätää Kelan tms kanssa.
En yksinkertaisesti jaksa kestää yllättäviä muutoksia.
Ei oo normaalia olla niin maassa kokoajan, että ei jaksa mennä tekemään jotain mistä itse sopi, eli kirjoittamaan kirjaa, vaikka fakta on, että kyllä mä edelleenkin haluan kirjottaa.
Jussi lähtee kohta ulkomaille vähäks aikaa yksinään, Englantiin vielä.
Oon ylpeä ja kateellinen yhtäaikaa.
Ei sais valittaa, on tässä syksyssä myös paljon hyvää, mut tuntuu silti että asiat kaatuu niskaan.
Ja kaikkia kiinnostaa vaan se, että käyn jossain, vaikka henkinen puoli on rikki.
Tätä kirjottaessa korvissa soi Northern Kings, jos joku muistaa sen.
Hyvä oli sekin.
 Syksyn hyvät asiat on ensinnäkin se, että Jussi jaksaa mua edelleen, pari hyvää levyä ja nyt sekin, että aloin laittaa itseni etusijalle, mähän olin aina se, joka yritti tukea kaikkia ja sitte päädyin kuormittamaan kavereita jutuillani.
 (Anteeks siitä jos luette viel tätä)
Nyt on mun vuoro, jumalauta.

Miten mulla niinku ihan oikeasti menee?

Tänään on taas semmonen päivä, että kaikki asiat vituttaa, vaikka kohta on loma, joka tarkoittaa seikkailua tänä vuonna vähän enemmän ku viime vuosina.
Päivi Räsänen.
Pähkinänkuoressa mua äsyttää aina, ku se sanoo yhtään mitään, vaikka se on tavallaan oikeessa siitä, ettei kirkko oikeestaan kuulu Prideen, mut se sano sen niin, että siitä voi lukea, että se on edelleenkin sitä mieltä, että homous on synti ja häpeä.
Mä oon kiukuissani.
Koska mä aina aina AINA saarnaan erilaisuuden hyväksynnästä, siitähän mun kirjakin kertoo, kunhan saan sitä eteenpäin.
Kaikilla on oikeus tehdä mitä haluttaa.
Ja kaikilla on oikeasti oikeus rakastaa ketä huvittaa.
Tätä ei rouva Räsänen halua ymmärtää, vaikka tääkin on luultavasti Raamatussa.

Ja nyt ei puhuta P.Rstä enempää.
Mulle kuuluu rahatilanteen epävarmuutta.
Mulle kuuluu tyhjää jääkaappia.
Mulle kuuluu kohta alkavaa lomaa, onneksi.
Mulle kuuluu Don Huonoja ja Michael Monroen synttäreitä (eilen)
Mä haluaisin kirjoittaa kasan sekavaa fanfictionia ja toisaalta en.
Ois kiva katsoa Rock Of Ageskin pitkästä aikaa, kun siitä on jo vuosia ja se tuli eilen telkkarista.
Jäi väliin.

Mä en muista edes, että kirjotinko tänne, että boikotoin Nelonen Mediaa nykyään.
Keväällä oli Emma-gaala.
Se oli siirretty Neloselle, joskushan se oli muualla.
Mä tykkään isoista gaaloista, mutta se jäi väliin.
Mutta!
Ensinnäkin syy boikotoida kyseistä paskalafkaa on, että siellä Emma-gaalassa siis Nelonen palkitsi Nelosen artisteja ja kaikki tämä tuli Neloselta.
Ja siis sekin, että sama artisti sai lähes kaikki palkinnot.
Plus, että Nelonen media on siis iso mediatalo, joka omistaa monta radiokanavaa, sen tv-kanavan, lehtiä ja festareita.
Tästä tulee ongelma siinä vaiheessa, kun kyseinen  monipäinen  hirviö alkaa boikotoida jotain artistia, kun tämä lähtee niiden ohjelmasta.
(Jos joku arvaa, että puhun Monroesta, niin voi kyllä)
 Mua pelottaa Monroen puolesta, että sen seuraava levy ei myy mitään, kun se ei ole esim. Ruisrockissa, missä on monta kertaa ollut.
Siis oikeasti, jos se ei soi Radio Rockilla, tai Suomipopilla, tai  niin monikaan ei tiedä, että uusi levy tulee syksyllä.
Ja jos se levy ei myy, monikaan ei osta keikoillekaan enää lippua.
Joka voi tarkoittaa, että siinä oli Monroen ura.
Ja sitten Monroe ei edes ole ainoa artisti, jota kyseinen paskalafka ei suostu huomioimaan.
Siis oikeesti, vaikka kuuntelen nykyään Ylexää, koska Radio Rock on Nelosen, niin mua ärsyttää ettei pienet artistitkaan sois Rockilla.


Se, että kuuntelen nykyään sitte Ylexää, tarkottaa sitä, että kuulen hyvin paljon räppiä ja Paula Vesalaa.
Ja onneks siellä soi myös Olavi Uusivirta ja Apulanta.
Mut on mulla ikävä Rockilta muutamaa ohjelmaa ja tyyppiä.
Arvaan kyllä, että Michael tulee käymään Ylexälläkin, kunhan One Man Gang ilmestyy, mutta vois sitä soittaa siellä joskus ennenkin sitä.
 Parasta Ylexässä on aamuohjelma.

Joo, olikohan se siinä.

Hyvää kesää ja lupaan tulla takas, joskus.

PAINEET ja lomasuunnitelma alkaa hahmottua (WOOOO)

Moi.
otsikko on totta.
Eli vaikka mä tiedän, että ihmiset tuskin uhraa mulle ja mun toiminnalle, tai toimimattomuudelle ajatustakaan, niin mua silti ahdistaa ajatella, että joku ajattelee musta yhtään mitään.
niinku vaikka sen mun kirjan kanssa, siitä kuoli kiintolevy tässä hiljattain ja nyt en jaksa heti aloittaa alusta ja sitten paineilen sen kanssa, kun yhtään kukaan kysyy siitä mitään.
Sekin paineistaa, että tänään on iltapäivällä palaveri, kun en tiedä mistä siellä puhutaan.
Oikeasti harkitsin, että tekisin uuden blogin, kun täällä on muutama tyyppi lukijana, joiden en haluais tietävän elämästäni niin paljon.
sen takia tästä blogista on tullu ihan hirveetä kliseehuttua.
totta on, että mielellään istuisin kotona kuuntelemassa radiota, tai podcasteja pimeässä huoneessa, mutta en voi ja sitten saan paineita ihan kaikesta, kun teen edes vähän jotain joskus.
mä en halua jäädä kotiin, kun tiedän ettei se auta mitään.
**pari viikkoa myöhemmin**
 Ehkä mä selviydyn, ainakin teen parhaani.
Mä aion lopettaa.
Kaiken.
Aion lopettaa elämästä selviämisen ja alkaa nauttia siitä, sen minkä osaan.
Viikonloppuna ostin lautasia ja olin iloinen, kun käytiin iltakävelyllä leikkipuistossa missä on myös yhdistetty kuntosali.
Tossa punaisella on mun nykyisestä päiväkirjasta.

29.5.2019 14.10

Moi.

Pitää aloittaa “KAIKKI” alusta.

Suomi voitti jääkiekossa kaiken minkä voi vuonna 2019, eli nyt jengi menee julkisille paikoille riehumaan.

Mä vihaan vihaan vihaan isoja väkijoukkoja, jos kyseessä ei oo keikka, joten en menny TORILLE.

4.6.2019 12.18

Saatanan vittuperkele, tänään vituttaa.

En yhtään tykkää tyhmistä säännöistä, oikeesti mä en todellakaan saanut edes laittaa tekstaria ruokalassa, yhtä tekstaria.

Ja sitten kun lähdin sieltä, niin siitäkin valitettiin, että mä jotenkin muka pidin liikaa meteliä, kun heitin jämiä roskiin.

AUTISMISÄÄTIÖ ON VITTU LASTENTARHA, eikä 27vuotiaan Paulan paikka ollenkaan.

Mä en tiedä kuka olen, vai olenko kukaan. Enkä tykkää yhtään mistään, mitä mukamas edustan, paitsi ehkä Michael Monroesta ja rockista.

En voi kuunnella Radio Rockiakaan enää, koska Nelonen Media lopetti Monroen soittamisen ja vain, koska Monroe meni X Factoriin, joka sittemmin sekin loppui yhden kauden jälkeen.

Itseasiassa nyt just ei sitten ärsytä yhtikäs mikään, ehkä sen paperille saaminen oli hyvä juttu.

Kirja siis etenee hitaasti, mutta varmasti.
Pääsen juhannuksena lomille ja viikonloppuna selvis, että pölähdetään heti heinäkuun alussa yhdeksi päiväksi Saksaan, josta mennään suoraan Lontooseen.
kuulostaa hyvältä.
Päätin olla ottamatta turhia poissaoloja juhannuksena koittavaan lomaan asti ja melkein heti tuli tekstari,että mun pitää olla torstaina kotona.
Koska mun tiskikone kuolahti ja siinä on ilmeisesti moottorissa joku ongelma, mutta (ilmeisesti x 2) mulla on joku vakuutus siihen voimassa, jonka Gigantti maksaa, siihen pitää (ilmeisesti x 3) vaihtaa joku osa, joka maksaa (ilmeisesti x 4) jotain 400 euroa.
Asia on  ok, jos saan sitten tietää, että mikä siinä on ja jos mun ei tarvi maksaa sitä.
Elämä on vaan kerran, niinku joku sano bussipysäkillä  viime viikolla.
Aion, niinku alussa sanon, alkaa nauttia elämästä.
Ei elämä ole kauheeta, vaikka tuntuu siltä välillä.
tänään sato vettä aamulla, mistä myös iloitsin.

"Tämä on arvaa kenen arvaa mikä jätä arvaa mikä arvaa minkä jälkeen arvaa mihin" (itseasiassa viisuista)

Otsikko on taas arvoitus, se on itseasiassa muunnelma leffasitaatista.
Mutta itseasiassa voisin puhua viisuista.
Aion tänä vuonna katsoa molemmat semifinaalit, koska vaikkei Suomi ole finaalissa, enkä siis luultavasti katso sitä, haluun silti nähdä, että keitä sinne laitetaan.
Islanti oli tosi hyvä, sain niistä jo etukäteen vinkkiä, ne on semmoinen iloinen metalliyhtye, joka yrittää kaataa kapitalismin metallilla.
Se ensimmäinen semifinaali oli melkoisen blaaah, mutta Islanti oli hyvin kaivattu väriläiskä.
Siis ei puhuta sitä, että Suomen viisuedustaja oli aika söpö, Sebastian Rejman keräs Twitterissä "onpas se kuuma"-kommentteja ja mä sanon vaan, että Iina Kuustonen on onnekas mimmi.
Haluun tietää, että onko torstain semifinaalissa Iso-Britanniaa ja jos on, niin pääseekö ne sinne Superfinaaliin.
Aikoinaan Iso-Britannialla oli monta kertaa tosi humoristinen ote, mikä mun mielestä oli pelkästään piristävää.
Niin  ja jos puhutaan vielä viisuehdokkaista, niin mun mielestä se edellinen linja siitä, että kuka tahansa voi hakea sinne, eikä näin, että yhdeltä artistilta tulee kolme kappaletta joista äänestetään, koska Suomi ei tajua äänestää sitä oikeasti hyvää biisiä sinne.
Viime vuonna Saaralla oli Queens ja Monsters ja se kolmas, mun mielestä sinne olisi sopinu se Queens, Suomi äänesti Monstersia (muistaakseni) ja vaikka se oli finaalissa, se jäi tosi hännille.
Tänä vuonna Suomi äänesti sinne Look Awayn ja kuulin niistä muista pätkiä vasta eilen, ne oli taas parempia.
Vaikka Suomi ei ens vuonna lähettäiskään Viisuihin jotain metalliöriöribändiä, niin mun mielestä se viisubiisin etsintäkilpailu pitäs avata mahdollisuudelle, että sellaisetkin voi sinne yrittää.
Nyt on viisukrapula, koska vaikka useat sanoi jo etukäteen, ettei Suomi tuu pärjäämään, niin mä kuitenkin toivoin, että oltais finaalissa, nyt siis väsyttää.

Hirveän pitkä otsikko, koska niistähän mä oon "tunnettu" (sori tauosta, tadaa)

Joo.
Musta tuntuu, että aina tässä blogissa pyydellään hirveästi anteeksi kaikkea, melkein jopa olemassaoloa.
Aion lopettaa sen.
Viimeks kun kirjotin, olin tosi blääh, nyt en oo niin blääh, vaikka edelleen vähän ärsyttää olla minä.
Tänään olin todella myöhässä, mutta raahasin perseeni paikalle ja sitten ärsytti, koska olin NIIN myöhässä.
Tätä kirjottaessani kuuntelen vihdoinkin Spotifyyn laitettua Auta Antti-podcastia, vaikka se vasta onkin todella mainstreamia, koska se on kirjaimellisesti jokaikisessä nuorten ihmisten Youtube-kanavalleen postaamassa videossa.
Mua vittu ärsyttää kaikki määritelmät.
Kuka päättää mitä pitää olla, tehdä, mihin pitää elämässä mennä, paitsi jokainen itse.
MIESTEN DÖDÖ, NAISTEN DÖDÖ, EIKÖ VOI OLLA VAAN DÖDÖ, KUN SUKUPUOLI ON ILLUUSIO, JOKAISEN PÄÄTETTÄVISSÄ JA MUUTENKIN TOSI WIBBLY-WOBBLY-JUTTU?!
Onko mun blogista tullu tai tulossa kanava purkaa vitutusta?
Onko tää hyvä juttu?
Mä tiiän, ettei tätä lue kukaan, ainakaan se yks ihminen, joka aikoinaan luki ja kommentoi tätä, mutta ehkä se on hyvä.
Vaihdan aihetta:
Elämässä perseestä ei ole esimerkiksi se, että mulla on helvetin hieno sateenvarjo tätä nykyä, kun edellisestä meni kahva paskaksi.
Sekään ei ole perseestä, että yhdeltä mun lempi-ihmisistä Suomen musiikkikentässä tuli just levy.
Kyllä, mä puhun Ellipsistä.
Viikonloppuna oli Record Store Day, me käytiin Hakaniemen Levykauppa Äxässä, josta mä ostin Ellipsin Yhden Naisen Hautajaiset, Reino Nordinin Cara Mian, Ville Valo & Agentsin saman nimisen levyn ja Leijonakuninkaan soundtrackin suomeksi.
Tulin tosi iloiseksi Ellin levystä, koska joo, mä tykkään Ellistä ja Haloo Helsingistä.
Mun mielestä Haloo Helsingin paras biisi ei välttämättä ole Maailman toisella puolen, koska liiallinen radiosoitto pilas sen hetkeks multa, mut nyt mä voin jo kuunnella sitä, kun se on Haloo Helsingin livelevyllä jopa koskettavana versiona.
Olin aikoinaan sitä mieltä, että Haloo Helsingin paras biisi on Vieri Vesi Vieri.
Ellips on vähän erilaista musaa kuin Haloo Helsinki, mikä on tietenkin virkistävää.
Ja lupaan sanoa levystä enemmän, kun oon kuunnellu sitä enemmän, kuin kerran, mutta mulla on oikeesti Spotify-listakin nimeltä Olisinpa Elli Haloo ja mun mielestä Elli on tosi hyvä tyyppi ja sillee samalla tavalla herkkä, kuin mä, ainakin mulla on tämmönen kuva.
Oliko tässä nyt mitään järkeä, ehkä ei, mutta tältä tuntuu nyt.

Ystävänpäivänaatto

Joo, tiedetään että otsikko kuulostaa ihan joltain nuorten roskaromanssiromaanilta, joita tämä tyttö ahmi ollessaan teini.
Mutta joo, matkasta selvitty, kohta on ystävänpäivä, valitettavasti vaan keskellä viikkoa.
Muistan kun sinkkuna vihasin tosi kauan tosi paljon ystävänpäivää, kun olin tosi vitun yksin niin kauan ja sitten mun kaveri lähti kävelemään ja mä uskalsin lähestyä Jussia vasta melkein liian myöhään.
Mutta onneks se toinen on nyt siinä ja pysyy.
Tänään on tosi huono päivä henkisellä tasolla, tai siis kaikki vaan vituttaa vaikka ei oikeen oo edes syytä siihen.
Niin ja Olli Lindholm kuoli.
 Aloin kuunnella Tommi Läntistä äsken, ihan koska voin ja koska haluun tietää miks Tommia vihataan niin paljon.
lisäks tein Lindholm-listan Spotifyyn, mutta nyt ei ole sen hetki.
Naurattaa, että Tommilla on levy nimeltä Iltavilli, mikä kissa se luulee olevansa? :D
Niin ja sitte piti sanoa tännekin, että meen varmaan lauantaina teatteriin Jussin kanssa.
Voi luoja että Tommi Läntinen haluaa olla meemi, unohdin niin totaalisesti, että se meni yhteen suomileffaan, nyt kuulin sen tunnarin pitkästä aikaa.
siis se oli se Kulman Pojat, eli jalkapallokomedia ja helevetin hauska, vaikka en tykkää jalkapallosta.
Nykyäänhän Läntinen on jossain Saunalahden mainoksessa yksisarvisena, mikä on kyllä tosi kuvaavaa tavallaan.
 Mutta joo, vois häippästä.
hyvää huomista ystävänpäivää ja moikkamoi.